Saari selkeällä on siellä, tiedän

Käy allokko kalliolle
vaahdoten vauhkoten
laineilla hukkuu purjeeni
revenneenä

selkeällä näen sen juuri
siellä kaukana jossain

öisin vain tähdet
sateella pisarat, mittaavat matkaa
sumuissa suutelen muistoa

kerran käyskentelin hymyssä hehkuvan
auringon
paahteessa paistavassa kellot käymästä
saaden

selkeällä näen sut vielä siellä
laidalla horisontin keikkuen
yöni unelmoin taivasalla, suojana vain
veneeni haaksirikkoutunut

selkeällä
vielä kaukana siellä

Etanan rallia

Katseeseen liimantuen
putoan polville

taloaan kantaen
selässään, tuntosarvillaan laiskasti

katsoen limaista rallia
tuntia käy hitaasti
aivan

mutta henkeäsalvaten me
matkustimme koko
metrin


----------------

pikkuarkiluontoruno, käännös

Elinkautinen (NH 1)

Istun sängyllä
tyhjyys tuijottaa minua suoraan silmiin
ajatukset sulkevat valtaansa, kontrolloivat
kaikkea kehoa

iski kuin luonto lyö lastaan
kun haluaa näyttää kenelle kuka on mitä
mutta sisälläni
jättimäinen raekuuro taivaalta
tyhjältä
repien suojautumisemme sekunneissa
antaen sateenvarjolle elämänsä
kyytiä

kirjaimellisesti

kuollut
sateenvarjo
kuolema sisällä
kehoni

kohtaloa, syvempää merkitystä vai
universaalinen välttämättömyys?
en tarvitse puolustusta
vetoan syyllisyyteen

mikä on tuomio tahdon
vain tiedoksi
niin tai näin tiedän
olen tuomittu elinkautiseen

sen jälkeen unelmoin päästäväni irti
nauttien hyvyydestä
ja pienimmistä asioista
ja tuodakseni kuolemani kotiin
toivomuksena tuhkien saavan suunnistaa
merelle tuulisena päivänä
siellä missä kerran olin
onnellinen

 ---------------------

 

englannista...hieman, no aika vähä, muuntelin...tiedä onko tuossa niin järkeä, kuulosti englanniksi hienommalta.....

 

tämä on yhden lyhyen writer's block pätkän purku....otin kirjan jota kirjoitin (ja joka jäi kesken) ja sieltä katkelman, jonka muunsin runoksi....mitä sitä ei tekisi saadakseen kirjoittaa....kirjasta nuo sulun merkinnätkin, jos sitä ihmettelee

 

 

 

 

 

Yksi yhdessä

Joka puhuu mulle vierain kielin
joista osan tunnen, osan, kuka tietää
keskustelua, huudahduksia, ehdotuksia
ystäväni, ja joskus,
vihollinen

jota rakastan niin
kunnioitankin
suunnattomin mittakaavoin
ja toisaalla hetkessä
vastenmielisenä kuvoksun

tapanani on helposti panokset korottaa
joku taas tyhjentää koko pöydän

tullaan toimeen, hengaillaan ja jo kohta erotaan
kerran kaksi erottu ja hyvästit heitettykin
mutta seitti on sitkas ja niin elastinen
super-pallona palaa perästä
kuin seinästä



aamuinen viha ja sumea myrsky uikuvassa usvassa
jonkun tuijottaessa peilistä peilaillen
nykyään käännän vain selkää
toki rakastaen

Unelmia

Kunpa voisin vain takaisin
matkata aina
siihen

Puukotettuna selkään

Pulveria
pahoinvointia
kateutta kilpailussa
pahin peräisin
takaa-ajosta

käyttämässä aseistaan kavalinta
omaa kalpeaa hohtoaan
puukotettuna selkään
jääpuikolla

Rakastan (viii)

...koska
tiedän käsiemme häilyessä
harmoniassa
ja antaessani silmäluomien
kätkeä näköni

näkeväni meidät leijaillen
pilvien seassa
kiertyneinä yhdeksi
enkä ikinä enää en
koskaan palaa takaisin

Muutama rivi kirjaimia

Teininä
hukassa siltä mitä olen
tajuissani kuitenkin
etten sitä mitä todella olen

tiesitkö olleeni
varjoja tuulessa
muiden luomia

suosittu juu
kuuluisuus kylän
iässä kolmentoista

kiertyneenä kadonneeksi
rikkoen säännöt, sydämet
ja jotain niin haurasta, herkkää
sisälläni

tuskan kasvun vääjäämättömyys
myötä ensi ajatusten selkeiden
naamioitujen paljastukselta
aiemmin
kääntyen itseinhoon, viiltoihin
vetäytymiseen kuin
käärmeen koloon
katoavaan

sisuksista puristettuna elämän
nesteet, toivon haituvat
palavana epävarmuudessa
odotuksiin ulkoa puristaviin

horkkaan, jääkaudeksi jään
kuin sukupuuttoon kuolemaan
yksin, ekponentiaalisesti paisuvaan
tutustuin kuuhun
sielun ystävään, tähtien ympäröimään ja
ajoittaisiin värillä räjähteleviin revontuliin

kylmä, eloton, silti ystävien lähestymä -
ja työnsin ne pois

myrkkyä keuhkoihin, kautta sydämeen
ajatuksiin, riittävästi
ja riittävän hellästi, jotta saatoin elää
nähdäkseni kuolemani täydempänä
odottaen halkeavani sirpaleiksi

löysin ulos tien itse tehdystä yksinäisyydestä ja
kyllä, pelastukseni
kirjaimissa, sanoissa kirjojen itseni
niihin piilottaen

löysin keinon myrkyn liudentaa
sanoissa suurimman:
"Kiitos elämästä, Äiti
Pari riviä tein kirjaimia tänään
Siinä kaikki. Olen onnellinen."

kaikista maailman muusista
otin itseeni kätkien
nuo yksinkertaiset
sanat

ja vielä
ikuisuuteen
myrkkypitoisuuksien
kohotessa puhdistaudun
"Pari riviä...siinä kaikki"

Kuunteletko kuuni, sinäkään

La luna, la luna
hulluna huudan
vihellyksenä varjoissa
sumuina surman suussa

kuuletko, vastaatko
hohdanko minä sulle
välistä vaikertavain
telkein kalterein
horjuvien haiventen
pilven pirstaleiden

hohdanko sulle kellertävää kajoa
huomisen huokausta
huomaatko mua vai
hullunako  huudan
maan matosille vain

kuuleeko kukaan
sieluni sirpaleita
kivussa sisältä viiltäviä
joita sulle mä huudan
la luna, la luna



--------------------------------

joo, nyt on niin monen kuukauden writer's block, että minulle
kelpaa tämäkin roska, kiitos

Rakennettu shampanjalaseista

Liikkeen lait
jotakin huutaa läpi vihan
lait pirstaleiksi
sekunniksi
joka halkeaa neutroneiksi
hidastettuna
katumusta, ennen sitä
ylpeyttä

en muista mikä aihe oli
tällä kertaa
vahvan paksun painavan lasin
kyllä

ääni joka ei satuttanut
korvia, vaan jotain
siitä, mitä minä olen

kristallisia shampanjalaseja
minun rakennuspalikoina käytettyjä
vahvassa tykistötulessa
nyrkinkokoisten kivien


sirpaleita ja vesipisaroita ilmassa
halkaisten toisen sekunnin
palasia
häpeällä
pitkin keittötä
törmättyään tiskialtaaseen -
ensimmäinen aggressioni aikuisena


kuulen enkeleiden itkevän
siinä lasten vierellä


voiko rakastaa niin paljolti
että se satuttaa
kuten Lennie jumaloi niitä söpöjä pehmeitä asioita


olen nähnyt ainakin vilahduksia
taivaiden porteilta
kun olemme
yhtä
hän hymyilee
pois faktoja elämästä
rahatta olen matkannut ympäri maailman
tuhannet kerrat
päästämällä irti putoamaan hänen sinisiin
silmiin henkeäsalpaaviin
matkalla takaisin käärinyt taivaat
ja tähdet mukaani


ja silti, siinä seison
häpeässä
liikaa ylpeänä myöntämään
kuunnellen itkua

Reality säikähtäneenä kuoliaaksi

Tässäpä teille: 24/7, realityä ja saippuaunelmia
yksinkertaisuuksia yksinkertaisille
aivonsulattajille tai wannabeelle

todellisuus säikähtäisi kuoliaaksi
nähdessään peilikuvansa
ja niin myös TV
realiteettinsä

tätäkö varten minut on tehty?

Hullu tyytyy kuuhun

Tähdet, kaukana
kuin unelmat
jos luovutamme
ja teemme  niistä vain
päiväunia

etsi ystävä,
kaksi, unelmoikaa yhdessä
samaa unelmaa

älä ole hullu
ja tyydy kuuhun
varmasti keräilemme
matkalla tähtien loistoa

Köysiä, myrkkyjä ja aseita

Voi kun oisin
kansalainen U S ja A:aan
oisin jo Walmartista
ostanut oman

mennyt tähtitaivaan alle
tuntenut kylmän piston leuan alla
katseeni Orionissa kiinni
ja lähtenyt kivuttomasti täältä

tai oisipa mulla malja verraton
vanhaa kunnon myrkkyjuomaa
voi, mikä ihana lähtö ennen loppua päivien
sikarin kera ehkä viinin tai
peräti konjakin ellei
sitten liian hienoa pilattavaksi
kitkerän myrkyn kera

mutta ei, ei täällä eikä tässä ajassa
saa edes kunnollista reseptiä insomniaan
vaihtoehdot harvassa: köysi niin barbaarinen
ja ranteet, oi, taidan jäädä
paria tuumaa vaille vajaaksi miehestä

siis "tässä seison, enkä muuta voi"*
ja sittenkin - kirjoitan taas ja
uudelleen naimisissakin
nauttien niin välillä suuresti
tuskien sanoittamisesta
elämästäkin



-----------------------------------

lainaus: Martti Luther

Perhosia ja ihmisiä

Perhosia ja ihmisiä
oletko tarkannut perhosen lentoa koskaan
kuin rattijuoppona lentokoneella
lentävät

katso! perhonen, hymyilee lapsen naama
"viaton" mieli
kuinka moni korjaa ritariperhosen
sen olevan?

värein kirjavin muodoin
monin kuten
mekin
polttomerkittyinä selkeästi
erottavin elämin
sisältä ja päältä
me

perhoset saaliina läpi
koko elämän
suhteellisesti suurimman
osan eivät todella
elossa ollenkaan

perhosia tuulessa
ajan

kuvittele pisara ilmassa
laskeutuen päällemme
kesken huteran
lentomme

elämän saaliiksi
perhosverkkoon tai
paljain käsin
valtava on vaikutus sillä
miten tulkitsemme elämää
sisällämme

mielikuvana kirkas,
Värikäs lento päiväkin aurinkoinen ihmisen käytöstä kahlitaan säännöin ja lakisanoin omaksi suojelukseksi

muutoin varjojen mailla
asuvat ajatulsemme


tiesithän varmaan perhosista
90%:n elävän yössä

niin on meidän elettävä lentomme
ilman itsepetosta

metamorfoosi tapahtuu vain
lapsesta aikuiseksi
muuta ei ole
ilman asiain kieltämistä

Nipullinen elämää

Elämä
on nippu sanoja
uudelleen ja uudelleen
ne järjestän
sovituksiksi,
tunnoiksi päivien

Kunpapilviä

Nurmikolta maaten
näkee kauemmaksi

kuinka taivas on kuin
pakkaslunta ja kinoksia
talvisia dyynejä
tuulen taitavasti puhaltamia

limittäin
     lomittain
          liimattuna
      kirjavina
  kumpuina

tuhansittain tuhansia
tauluja hetkissä

pääskyltä päiväksi
siivet jos saisin
tai olisipa sivellin
jolla voisin itsekin

milloin
me lakkasimme
katsomasta

maalaamasta

Rakastan (vii)

...koska

tiedän
sinun minua
huolimatta kaikesta

ja koska et koskaan unohda
kysyä minulta
vieläkö
sinua

Rakastan (vi)

...koska

säteilevä tuoksuu
huoneeseen sinun astuessa
sisään

kuin avaisi ulko-oven
kesämökillä
aamulla

lintujen viserrykseen
ja hellän tukahduttavaan
kesän lämpöön

Luonnon kierto

Nuotion loimussa katseelta piilossa
pienen pieni puro elelee vierellä
kumpainenkin visertelee
luonnon nuotein
jatkuvuuden

vuosisatojen sekoittunein
tullein mennein;
puro jatkaa
juoksuaan

estettynä
etsii tiensä uudelleen
kuivuudessa
loikoilee laulellen
laulunsa
hiljalleen

tuntee ajan
kierron kulun kaiken
ympärillään elävän

kuuntele

kertoo levottomalle
sydämelle sen
laulun vakuuttaen
kaiken aina pysyvän
tanssissaan jatkuvassa
elämäänsä ympärillään
toistaen
ihmisen, jänön, tähkien
kukkasten ja metsien
maan vuosien
virrassa kaiken sekoittuen

ei ajatukset hytise, ei
heilu eikä huoju
kun kuuntelee maata
sydämellä mielellä
virran mukana
puron

aamun tuoksu
läpi nuotion savun
vailla kireyttä
levollisna
virrassa
maan

Kuolemaantuomittu

 Kalterit
pysyvät ennallaan
liikkumattomina
eivät koskaan lämmenneetkään minulle
käsi kädessä olemme kuitenkin
viettäneet aikoja

tahdikas, asia, jota en koskaan oppinut
nyt irraallaan, jotakin minussa
47 tuntia 12 minuuttia
aikaa oppia kaikki mitä tulee tietää
hämmentynyt, varma vain siitä koska
he eivät tienneet
kumpi on parempi; pohdiskelen

---------------------------------------
"Death  Row" oli innokkeena tällä pohdiskelulle...ei ihan
helppoa yrittää laittaa itseään kuolemaantuomitun saappaisiin,
mutta yritin ainakin

Hullu tyytyy kuuhun

Tähdet kaukana kuin
unelmat jos
lakkaamme
ja sallimme niiden
päiväuniksi tulla

löydä ystävä, kaksi,
unelmoikaa yhdessä samaa
heijastusta toiveiden

älä hullu kuuhun tyydy
kun varmaankin kahmimme
tähtiä matkaamme

Muutama rivi kirjaimia

Kahdeksannella luokalla
itseni kadottaneena
ymmärryksessä vain etten
ollut mitä olin

tiesin varmuudella
olevani vain varjoja
muiden ajatuksista

suosittu, paikallinen
kuuluisuus, k-o-l-m-e-t-o-i-s-t-a
vuotiaana

hukassa pyörteessä
rikottujen sääntöjen, sydänten
ja jonkin sisälläni

tuskasta inhoksi
olivat ensimmäiset selvät ajatukset
piiloutuneena oivallukselta, kääntyen
itseinhoon, viiltoihin
vetäytymiseen, käärmeen
luikerteluun takasin koloonsa

puristettuna elämän eliksiireistä
sisään päin kääntyen sisin ulos
pursuen
palava epävarmuus sisä-
ja odotukset ulko-
-puolella

talviunta jääkautena
kuin sukupuuttoon kuolevana
yksin, yksinäisyydessä eksponentiaalisessa
tutustuin kuuhun
sielunveljiä tähtien ympäröiminä
ja satunnaisina taika-aaltoina
revontulten

kylmä, eloton, ystävien ympäröimä
mutta työnsin heidät pois

myrkkyä hengittäen keuhkoista sydämeen
aivoihin asti juuri niin vähän
ja hitaasti että pysyinkin elossa
nähdäkseni kuolemani  täydenpänä, täytettynä
jatkuvasti luullen räjähtäväni

lopulta löysin tien itsetehdyssä yksinäisyydessä,
ja kyllä, vapahtajani
kirjaimista ja sanoista kirjojen
joihin itseni piilotin

myrkyn laimentamiseen
sanat sain kynästä suuren
runoilijan:

"Kiitos elämästä, äti
Pari riviä tein kirjaimia tänään
Siinä kaikki. Olen onnellinen."

Kaikista maailman
muusista
otin omaksi sanat
yksinkertaiset nuo



------------------------------------

Lainaus on Lauri Viidan runosikermästä Onni

I found a way out of my self-made solitude and
yes, I met my redemption
in letters and words of books as I
hid myself in them

I found a way to dilute the poison out
in words of a poet greatest
on the earth:

"Thank you for life, Mother
Few lines I made letters today
That's all. I am happy."

For all the muses in the world
I took upon me
those simple
words

and do still
and forevermore
when levels of poison
run high to be cleansed again
"Few lines...That's all"

Kynän tahdossa taivun

Kynä kavala kaunis kyllä
vaan petollinen
kuurona kirjoittaa
mitä tahtoo

tervettä järkeä tahdo
ei
vaan kaivelee
koloja noloja kerrassaan outoja

toisinaan tuulellaan vähät
välittää, viiskoo sanat
multa piiloon
aivan kuin en niitä vielä
mieleeni muistuttaisi kerran toisen

ja silti
ilman sulkaa sulavaa
kaunista ja kuolematonta
tavoittaa mahdotonta
olisi

kynäni mahtavan on mieleni
vanki
puristamalla, paineella
painostamalla
taivas ei aukene, ei
liioin tuskieni tulvapadot

sisälläni asustaa tuhat tuhatta
tarinaa, tunnetta
ellei kynäni niitä vapauta
elämään

Köysiä, myrkkyjä ja aseita

Olisinpa asukas USA:n
ostanut olisin
yhden paikallisesta
Walmartista

ja alle tähtien hiipinyt
tuntenut kylmän pistoksen
alla leukani kun
katseeni kiinni Orionissa
ja heittänyt päiväni pois

tai saisinpa käsiini pikarin
vanhaa kunnon myrkkycocktailia
kuinka ihana olisikaan päättää päivät
sikariin ja viinilasiin ellei
ihan konjakkiin, jos ei sitten
hienoa liiankin kera litkun myrkyllisen

mutta ei, eihän täällä ja nyt saa
edes reseptiä insomniaan
vaihtoehdot vähissä; köysikin niin
barbaarinen and ranteet, ai, taidan
jäädä vartin vaille vajaaksi miehuudessa

siis tässä seison, kun en muuta voi
ajatellen kirjoitellen
olenhan uudelleen naimisissa
ja  kirjoittamisesta aika ajoin
hurmiossa, suoltaessa elämästä
ajatusten tapaisia lauseiksi
lennokkaiksi


-------------------------------------------

aiheena runolle taisi olla kuva kirjoituspöydästä jolla pikari
kirjoitusvälineet ja pääkallo

täytyy yrittää kirjottaa jotain uudenlaista ihan kokeilun vuoksi

Katkelmia onnesta

Ostettua tai lainattua
kenties ratkaistua
saavutettua
maaliksi asetettuna

onni
etsinnässä harhauttaa

ei elämä tasoja tavoitettavaksi
vaan ajan katkelmia
joista me
läpi puhallettuja

kiinni pidä onnellisista
hetkessä katoavista

Maa on vielä jäässä

Maa on vielä jääkylmä
pistelee pitkin selkää
tunkee sormensa
selkäytimeen

viime kuukaudet, puoli vuotta
jäätyneenä kuoliaaksi pimeässä
ei päästä irti
helpolla
aivan kuin synnit
eivät tahraisi vuosiksi
luikertelisi käärmeen lailla takaisin
valoon
juuri kun kadonneeksi, kuolleeksi
oletettiin

makaan keskellä nurmikkoa
pimeässä jäätyneenä
räpäytän vilauksen ensimmäisen
liiankin säteileväisen
edes uskaltaa vastaanottaa
pitkään, katseellaan

kuulen ne nyt, laulut
lentävät ylhäällä kaartavat
kuin minulle sävelletyt,
esitetyt

tuijotan aurinkoa suljetuin silmin
heikkona vielä
hymyni lämpiää minussa
sulattaa pimeää

ruoho on rumaa
tunnen sen käsissäni, eilisvuoden
lehdet liian myöhään tipahtaneet
lannan tuoksun kuitenkin
naapurin tilalta tästä pohjoiseen

pidän ne kiinni
voimaannuttamaan lämpöä
tuoksua, konserttoa

nähdäkseni perhosia
lentelemässä hullun lailla
silti tarkasti laskeutuen voikukalle
josta lapset kohta kutovat seppeleen

nuotion kipinän
vauhkona lapsia juosten pihaa pitkin
hurmiossa nuotion liekeistä
liiasta valvomisesta ja vaahtokarkeista

pidän ne kiinni
tiukasti

pilvien kaapatessa aurinkoa
lämpötilan pudotessa ja
tuulen tehdessä vauhtia

kärsivällisesti odottaen
uusintajaksoa auringon
ensimmäiseen poskelleni tipahtavaan
rakeeseen asti



kuitenkin, olen vakuuttunut jo
syntyväni uudelleen

Tähtikuvioita

Kylmä kirveltää
kuin piikkejä,
vielä, tähän aikaan vuodesta
olen siellä missä katseeni
roikkuu
roikkuu

kuulenko niiden
kuiskaavan vastaukset
ajatuksiini

toiset uskovat niiden
tietävän kaiken, kirjoitettuna koodeihin
kuin maalattuna iholle

tietoisuus mitä ne todellisuudessa
ovat, on tuskallista
eivät omaamme
lämpöä ja valoa
kummempaa

ratkaistu mysteeri
on katoavaa kauneutta
kuin lasten vesiväriteokset
sateeseen unohtuneet

avaan oven yrittäen
lukita ajatuksen ulos
antaa todellisuuden olla
työnnän sitä pois
tukahduttavasta syleilystä
tönin
katkerana

lapsi on juuri
kuollut

Yötön yö

Kanootti
liukuu hiljaa lahdelmaan
järvi, tyyni kuin jää
rantakivikolle kolahtaa
vetten päällä
ääni järven kolot kaluaa
ennen kaukaista kuolemaa

istun kivellä
tikkutuli seuranain
vilttina vilulta harteillain
rupatellaan, hiljaisuudessa

aurinko paistaa
ja on keskiyö, yötön yö


-------------------------------

otin jo hieman etunojaa kesään muistelemalla

Hengitä hieman

Hengitä hieman,
tarvitsen sinua
minua varten,

henkäys pieni
selvitä seuraavan päivän
päähän
liikuta lihasta
minulle
vain
jotta voin tehdä
tehtävän
kaksi
voitele nivel
minulle siirtyä tieltä
tarvitsen sinua
pysähtyneisyydessä
tässä, elämän

silmäluomia nosta
minulle kerran, unia
nähdä
olethan kiltti, tekisit
niin, tarvitsen sinua
minua varten

ajatukset  sotkeneet ovat viidakon
vähentyneet mutta kiivastuneet
katkeranpunainen suonissa
virtaa kehoni
hallinnan
ottanut mielenikin

tiedän nyt vastauksen
turtana voi ja tunteekin kyllä
reilua ei, sillä huutaa ei saata
tarvitsen liikuttamaan sinua
ihan vain hieman
suuntaan mihin tahansa
älä vaan vala veistokseksi
ruumiiseen tähän


unelmoisitko yhden
ihan vain yhden minulle asian
tarvitsen sinua elämään vähän
kun olen poissa


Hengitä hieman
tarvitsen sinua
minua varten

Tähtivaloa

Päivä tähteitä
yön jäljiltä, murusia
varjoissa kasvaen murskaa yö
kaiken valoksi aiotun
uudelleenkin rakennetun

katseeni nostaen yössä
taivasalla
näenhän reikiä viltissä
pimeyden
valoja kiljumassa
sieltä taaempaa kaukaa
kaiken kaikkiaan ei sentään
peitossa pimeän

jotenkin vain pitäisi kai
rakentaa tikkaat
tuonne taakse taivahan

valot vain kaukaisilta
reiätkin pienen pienoisilta

Turvoksissa

Sade minussa
jokainen tippa nielee
minut kokonaan

toimittaa perille ilman
päämäärää
loputon päättymätön imu
kohti tyhjää

upota  upposi  uponnut
luvaton läpikulku
melua pirstaleina saumatonta häiriötä

tulva minussa
vuotaa ja läpäisee
paineessa pienimmästäkin reiästä
halkeama, murtuma, liudentuma
kaikki minua kellumassa
ympärillä minua
tietämättä
mistä aloittaa
jahtaamaan sirpaleita hukassa virran mukana

juoda  joi  juonut
liikaa pisteliästä
elämää minun
käsitellä

Täyttymys

Kun olen poissa
aurinko hellii ja
suutelee poskelleni
sanoakseen: hei

lempeän tuuhea tuuli
kuin äitini ääni
herättää aamuun jollaista
ei koskaan ollut
vuoripuro sirkuttelee
lepertelee tuoreuttaa
virkistäen
kahdet hymyt
loistavat lähestyen
täyttäen kaiken sen
mitä etsin elämäni auringonlaskut
kun olen poissa

Masennuksen valtameri

Aallot rynnäköllä
aallot

piesty ja koluttu
hyödyttömän hyödyntämistä
heitettynä kiviselle rannalle, kuin
karusellissä ja vuoristoradalla
elämän, jota pyytänyt
en, koko huvipuistoa

alastomana avuttomana
silmälihakset tavoittelevat luomia ylös
hiekka polttaa
näköni pistelee sumuani

kuinka saada koneisto liikkeelle, on

ajatuksenjuoksu lokin lailla ohittava

vasten häikäisevää valoa

toivoa vai kangastusta aurinkoisesta satamasta

ja sitten aallot myrskyävät

uudelleen ja vetävät takaisin

hänen armottomaan syleilyynsä

tarttuu, nostaa, vetää, takaisin, pitää

henkeä

sylissänsä

pinnan alle vihdoin

viimeistä kertaa

loppunäytös

toiveiden ja unelmien kadonneiden varastettujen

välähdyksinä vain

eivät koskaan pitäneet lupaustaan

upoten

valmistautuneena

pehmeämpään kyytiin

syvyyksiin alle meren painon

tyyntä silmieni edellä

viimeistelen henkäyksen viimeisen

kuitenkin liian aikaisin

meri ei vielä ole lopettanut

eikä valmis

aallot, kitkerät ennustajaeukot

onnettoman kulkuni

heittävät minut tukehtumaan uudelleen

taas toiselle rannalle

jotakin rakentuu

yskimään olemassaolon vettä

haukkomaan tulevaisuutta

suolaa

suonissani

Sokaistuna näkemään

Raajarikkona horjuen
polvilleni pudoten

raskaasti vajoten
haavoittuneena hajoten
tyrmiin toivon
petollisiin pettäviin
sortuviin

hedelmäsi
kypsynyt, yli ja
lopulta mädännyt
unohdettu
koluttu
lukittu, sinetöity
ja silmät avattu

varovasti, niin niin hitaasti

katsellen raunioihin
rakentaakseen eilisen
palasista, kerättyjä rakennelmia
elämän taidonnäytteistä

tavalla tai toisella
toinen tekee yhden
uudeksi, käytä, ettet tule käytetyksi
hiipuvassa valossa
yön pimeän
ruletissa

todellisuudessa kuun
pimeä puoli antaa
valolle muodon

Pienoisia asioita omistan

Pienoisia asioita -
omistan

välähdyksiä ohikiitäviä
arkipäiväisiä

silmät, jotka verhoan
uupumuksesta
sekunnin puolikkaaksi,
jotka marssivat jonossa
muurahaisia matkien
tietäen tarkalleen
menonsa määränpään

pilvet syleilemässä aurinkoa
kun hikoilen helteessä
hurjassa

pakkasen purressa lujemmin
katseeni kiinnittyneenä
revontuliin leimuaviin
rintani sisällä
huojuviin

kimallus kanootin kyljessä
kirpeän syksyisen hytinän
viileässä, järvellä
jäätyneellä tyyneksi tuulen
kuiskauksen kaipauksessa

sinä,
aamuisessa horkassa
muutamia minuutteja heräämisestä
nostamassa päätäsi hukkuvin silmänripsin
uupunein liiasta unelmoinnista
ja peikkosen hiuksin,
sanoen: kulta!

Haavoittuneena iäksi

Rakkaani,
ensimmäinen tunnustuksesi
oli valetta,
väittäen rakastuneesi,
syvästi niin,
pikaisemmin mahdollista, ennen
salaman saatua valoa,
sillä olin jo perillä odottaen,
haavoittuneena iäksi
nuolista Amorin

Siinä välissä

Loisteensa hyväilyssä
suudelmin viettelevin kosiskellen
virheetön on hän, mysteeri mun
väittävät kiveksi - vieläpä kylmäksi

Pariisi, ai, katusoittajat
bonjour't ja oui't
kadut mun Amelie'n
sellaista atmosfääriä, tuoksuja
tiedettä, taidetta baskeritta tai -rilla
on se niin pictoreskii
..joo

Eiffelin alla häiriö iski ihan
suoraan paniikkiin
ja lompakkokin nyysittiin
metrossa ahtaassa vailla
varmennettuja valoja, ja kokonaan
ilman ainuttakaan runojaan ääneen
lukevaa trubaduurii

näistä lompakko varastettu kokemuksena kuin
hyppy tornin päältä Eiffelin
häiriö kuin kivulias kapuaminen  ja
sitten vasta hyppy hidastettu asfalttiin

c'est la vie
elävää elämää
kirjoitettuja kansiin, koukuttaa
jossain siellä välissä elämään

Kroonikko

Krooninen - nimeni
panssaroitu rintavarustukseni
krooninen - minä
olen

(annan sen pois, annan sen pois)

krooninen - siitä rakennettu
rakennettu kestämään
ei armahtamaan
pakenisin ellen tietäisi
paremmin

krooninen - suonissani
päiväunissani
yöllisissäkin painajaisissa
kaikissa rutiineissani

krooninen - hukassa minussa
temppuilevan labyrintin ja lääkkeiden
et huijaa enää minua
olen jo ollut hukassa itsessä hukkaamassa
hukattua sisälläni

krooninen helvetti
muistuttaa kovasti narkoottista
insomniaa kroonista


-------------------------------------------

käännös

Kirjeitä Suomesta II

11.45 unohdin laittaa aamiaista, nälkä! ei voimia laittaa ruokaa, kahvia siis. radio soi taustalla ja lehti kertoo samaa; mies kuristi vaimonsa sähköjohdolla saunassa (vai jälkeen) ja itsensä jälkeen; tietenkin. käyttiköhän hän samaa johtoa? puhuvat intohimorikoksesta. mielestäni enemmänkin fuusiorikos; kun ihmisiä laitetaan tähän ilmastoon niin syntyy fuusioenergiaa, se on keksitty, täällä. uskokaa pois.
aurinko noussut, ei tarvetta katsoa. kahvia. kuumaa, maistuu aivan...sperm..wow...pyhä helvetti...! mistä edes tietäisin..!? maito käynyttä, no, pohjanmaan kautta! ehkei sentään, en taida olla vielä niin pohjalla

16.32 selvisin. kohta olisi normaalia olla pimeää - sen kestän. kosteus. kuin viidakko joskin hieman kylmä sellainen, + 2. kuin tunkio. tämä arktinen viidakko ei kuivu koskaan. kävin kaupassa ja imuroin. hieno päivä. tarpeeksi merkityksellisiä toimintoja teeskennelläkseni normaalia (onnellista) elämää. istun ja katson kaihtimia. kahvia...en usko

Kirjeitä Suomesta I

8.14 Sätkyilin yön yli. keittiössä. laitan kahvia päivän pelastajaksi, mahdotonta, mutta annan sille aina väliajoin mahdollisuuden. istun alas ja katson kaihtimia. ei tarvetta katsoa ulos. tiedän: aurinko ei ole  noussut, synkkää ja sataa. näin on ollut jo kolme viikkoa, mikäli oikein muistan. kuka tietää minun pääkopalla ja mielentilalla, joka muistuttaa enemmän terveen sijasta välitilaa helvetin ja autuaan välinpitämättömyyden puolivälissä

kahvi, kuumaa,  nestettä, mutta maistuu...kuin...en oikein löydä...sinkiltä? kiehuvalta sinkiltä...olen niin intohimoinen kahvin suhteen, maailman paras ja tarkin kahvinkeittäjä...oliko suola aivan vieressä...? ihan sama, kaikki ovat lopulta samaa, kun ne hajotetaan osiin; elektroneja ja neutroneja ja sellaisia...mistä minä tiedän - lintsasin koko kemian vai oliko se fysiikkaa...merkityksetöntä, pohjanmaan kautta

Maalattu auringonnousu

Veriset taivaat
revin ylleni
Tuonelan tummemmasta
mielen mustan
matkustajasta

lehdettömänä juurillansa
alastomana ohikulkijan
osoittamaksi

ruma kuin ruumis
eloton ainakin

katson alle oksiltani
mädänneinä mättäinä
elämäni lehtiä
tuulehen tarttuneita
toisten kuolohon sekoittuneina

mädänneinä mättäinä

haikeina silmäilevät
silmäni vesissä
laskuja värjättyjä auringon
menneillä tehdyillä
kauniin punakellertävin
vaan haikeita kaihosta kajahtaneina
todesta irrallaan kuin
sijoiltaan sujahtaneet

auringonnousuni hiipivät
äänettä luimuten
pilvien päällä

elämä tahtoo olla
minulle ikuinen talvi
kevään kirkkainkin aurinko
on vain taulu
noviisin onnettoman kokeilun
luomus
tunnetta paitsi

Kuuleeko kukaan!

Jumissa läjissä
pinottuna sekaisin
kuin takapihan lahoava vaja
täyteen ahdettuna

järjestyksen absuluuttisena nollapisteenä
ladottu ja täynnä
tarpeetonta tavaraa
heitettäväksi liekehtivään uuniin

verbaalinen labyrintti              psyykkinen
muunneltu ratkaisu         
                                            uusinta sisäänpääsyyn
ikuisesti sinun
                                            en muista allekirjoittaneeni
suostumustani
                                                tähän tilaan


                    S    O   S

muutettuna

                 S          M    S

säästäkää  minun                          sieluni


haparoiden muistan
yön pimeimmässä hetkessä
rapisevin sormin
epämääräisen hämärän yössä
sisälläni
kirjoittaneeni

hamahelmillä

 

-----------------------------------

hmm....tykkäsi tästä kovasti alkuperäisenä

ja itseasiassa mielestäni  käännös palvelee hyvin alkuperäistä....sain

jopa tuon SMS:nkin onnistumaan......monilahjakkuus; kirjaimilla, valokuvin ja hamahelmin

ja silti kukaan ei kuule!!!

jep

Sudenkorento piilossa purolla saaressa

Sudenkorennon
lennon

kuinka se pysähtyä voi
keskelle ilmaa

mieleni nauhoittamassa
jokaista lyöntiä laskemassa
sirojen siipien

aika
laskemassa sydemeni lyönnit

muistot
arvossaan mitalliset
tunteissa välähdysten
jatkuvan ikuisen silmänräpäyksen

Isla, annoin nimeksi tyttärelleni
erottaakseni ohikiitävät hetket
pohjoisten kylmien raakojen
leveyksien turmellukselta

syleilyssä suurten vetten
hän saa hidastaa pakkasen
pauhua
ja minua
ikuisena kiintopisteenäni

lopulta
hetken pyörähtävänä häivähdyksenä
sekunnin murto-osan hengähdyksenä
pakkanen lyö yli maan sotaisasti
viskoen viheliäiset siemenensä
poikin pitkin maita
kuin putoavan maalipurkin loiskuvat roiskeet
jonka melkein luulit saavasi
kiinni
putoamasta

jäätynyt pimeä lumella katettu
elämän loppuun asti

Puro, annoin nimeksi pojalleni
tuodakseen takaisin elämän
pyörittääkseen nauhoitukset
jäisellä maalla
joka ei anna tuumaakaan
edes haudatakseni oman kuolemani

puhdas ja leikkisä
vedellä väellä täytettynä, riemuiten
pisaroina ilmassa
juokseva vesi lopulta löytää
aina tiensä

hänessä  on toivoni
toipuva uudelleen heräämiseni
haparoiva muistoni siivistä
hetkestä heikkona hauraana
tajuntani takapajulassa
vielä viileänä viimasta jäästä

siivet


-------------------------------------

joo, käännös englannista...joka ei onnistunut sen paremmin kuin alkuperäinen....ehkä tavoitteeni  liian mahtipontinen

tyttöni on nimeltä Isla (saari esp.) ja poikani Puro (puhdas, viaton, alkuperäinen, laimentamaton jne. lokuisilla latinalaisilla kielillä; ja suomenksi tietenkin lempipaikkani, virtaavaa phdasta vettä)....yritin sitten yhdistää nämä itseeni ja kaamosmasennkseen ja sitoa siihen luonnonilmiöitä....nooh, saahan sitä aina yrittää...ehkä työstän tätä koko elämäni paisuttaakseni sen useiden sivujen runoelmaksi, kun ei se oikein taitu näin normi mittaan ja muotoon

Jäämurskaa kairattuna

Elämä, jalat
maasta irrallaan, mieli
jäätyneinä järven jäille
lohkareina pirstaleina
kairalla karkaistuna
mieli(i) murskempana muunnoksena

hiljaa
heiveröisenä
toisten tavoille taitettuna
elävästä vedestä kaivaten kairaten
hetkissä hekumana
toivo toivottoman tulemana

jäämurskaa
järven jäällä
kuulla kuullotettuna
pimeässä seisovassa ilmassa
jäässä silmän kantamattomiin

hiljaa
sanatta vailla
tyynni kin jää
sisinnä jäätää
huutaa
hiljaa

päältä märkänä
särkevänä päällekäyvänä
hikenä
hytisyttävinä noroina

vasten kasvoja
maahan laitettuna
kolibrina lintuhäkissä olohuoneen
teeskennellen toimetonta
huoletonta

lennän häkissä
vailla vaihtelevia tuulia
hiljaa


--------------------------------------

ehkä hieman abstrakti absurdi sanahelinä tai siltä vaikuttava....mutta eka suomenkielinen varmaan piiitkään aikaa. ja on se olokin ihan tuon mukainen. "kirjoitus"virheet ovat tarkoituksellisia - tarkistin neljästi lopullisen version. saako niistä sitten kukaan enempää tai vähempää irti, mutta...tuntui hetken hyvältä

Kelloksi keksitty

Aikaa vajaa
muuta on

järjellä keksittynä
ihmeitä ja hirveyksiä
illuusioista suurimpia
joita järki niin mielii

aika, kontrolloituna, organisoituina toimenpiteinä
huolehtimassa koneistoista rakennetuista
imperiumeiksi sadoiksi, tuhansiksi
hallittuina ajalla, kahlittuina
tarkkuutettuina

hallitsemme maailmaa
orkestroimme elämää, maata
taivaitakin, palasta avaruutta

nöyryyttä niukalti
huomata tietomme
heikoksi, hauraaksi

onkohan olemassa jotakin muuta
tuonnempana kuuta
millähän voimalla
ihminen meren murskaisi
selättäisi


syntymästä kuolemaan
käy kello, muttei tulevaan
vaan aikaa annettua laskemaan

kerran kello vedetty on
tuurillansa toisenkin
meille, meitä varten
toimesta toisen
tahtoamme taitojamme
kysymättä kuulematta

Autiomaa

Tiedän sen nyt, ettei ole enää
paluutasi koskaan, ehkä

antaisin mieluusti olla
ja jättäisin sinut haihtumaan
hauraista suonistani
liian kauaksi lääkittyjen sinun
vääntyneen vääristyneen vinosti epätasapainoisen kitkan
aiheuttamien häivähdysten, joita olen
maistellut
sinusta ylhäisyydessäsi

muu viskattuna syrjään häväistynä
hyödyttömänä kaipaukselleni
asukkaana kuolevaisuudessa
autiomaassa

parhaimmillaan saa aikaan männyn
vääristyneen juurillaan sijaa vailla
piskuiset vääntyneet oksat nälkäisinä ravinnolle
kääpiökoivun, jos sitäkään
kärsimässä nälkiintyvää taisteluaan
heiveröinen kyvytönnä antamaan kasvua tai
korkeutta kiivetä tähystämään tulevaan, suunnistaakseen
mahdollisuuksiin toisessa tai toiseen elämään

olet hukassa minulta, poissa, kadonnut
tihkuen elämää minusta
järjetön yksinäisyys aution pustan
nakertamassa sisintäni, kaivertamassa mieltäni
varjoina mustan aukon


 (silti yhä haaveilen sinusta, meistä)


poissa
kuin elämä
autiolta maalta
hetkissä on kauneus
muttei riittävästi ajassa ruokkimaan enempää elämää
mustista aukosta synkin on pustani
surkeus kitkerämpi tuskaa
lymyämässä alla
hymyn ilman
juuria


turhan ohut omistaakseen edellytyksiä
loistaa
tai antaa tai vastaanottaa mitään
mitä keräämään se on suunniteltu


harmaat ovat peitonneet taivaita kuukausia, kauemminkin
painostaen kaiken alleen, orastavan toivon, liikkeen
taivaat käyvät ihon alle häiriköimään sekasortoa
odotan, vaikka se olisi
turhan takana



pilvet synkkenevät ylitse synkimmän mustan
tuli raivoavista salaman säikeistä
jotta silmieni padon, reunaan rakoa, murtua
antaa periksi, ja vapauttaa vuosia viljellyt kyyneleet
autiolle maalle

------------------------------

Tää on hauska. Versio lopullinen numero 4 vai 5... Kirjoitin tämän runon yhtenä ensimmäisenä ikinä joskus 14-15 vuotiaan nimettömänä, mutta nimi nyt olisi luonnollisesti ollut Autio pusta (täytyy ihan lisätä tänne blogiin, koska tämä on jo nähnyt elämää).

Autio pusta on...no, nuoruuden runo. Koetin sitä josks kirjoittaa uusiksi, mutten tohtinut koskaan. Keväällä sitten Runotorstain kuva inspiroi kirjoittamaan runon, joka on blogissani:
http://sumujensilta.blogspot.fi/2015/05/runotorstain-kuva.html

Kuva innoitti ja toi mieleeni Aution pustan, jota hieman hyödynsin. Lopputulos kuitenkin...


En pitänyt sitä onnistuneena. Englanniksi runoja käännellessä olin jo vähällä poistaa koko runon, mutta yritin kirjoittaa sen kääntäessä uusiksi lopulta. AllPoetryssä se sai huomattavan paljoan huomiota ja itsekin olin iloinen lopputulemasta. Ja nyt se on tässä - taas suomeksi, mutta taas erilaisena

Autio pusta: http://sumujensilta.blogspot.fi/2016/02/autio-pusta.html


Ohessa myös Autiomaan alkuperäinen The Barren Land


--------------------

The Barren Land

I now know there will be no return of
you ever again, maybe

I would rather let it be
and leave you withering away from
my sore veins
medicined far prolonged with your
wavering distorted unbalanced friction of
hues mind has tasted
you in your sublime
rest wasted and thrown away
useless to my yearning
resident in mortality
the barren land

at utter most gives life to a pine
distorted with nothing to root in
measly twisted branches out lack of nutrients
a dwarf birch at most
starving suffering survival
a weakling unable to give strength or
height to climb as to scope beyond to navigate
possibilities in or to another life


you are lost from me, gone, away
simmering life out of me
senseless solitude of my puszta
eating away inside, grinding my mind
by shadows of a black hole

(I do still dream of you, of us)


gone
as life from
barren lands viewed
in moments to marked as beauty
but never in time to nurture any more life
blackest of holes of my puszta
forlorn darker than pain
strive away under
smile without
roots 

so weak to have requirements of
shine
nor last to give or to receive any
which it was to harvest, designed


scales of greys have blanketed skies for months, longer
oppressing all under, nascent hope or movement
skies get under your skin, only to disturb and turmoil
I wait, though it be
for sake of waste


clouds to darken beyond the darkest of any black
fire from raging thunders of light
for the dam of my eyes, to crack, crumble
cave, and release along years of harvested tears
to the barren land

Autio pusta

Olo on yksinäinen
kuin autio pusta
jäljellä vain tuska
joka on synkkä kuin musta

(silti yhä haaveilen susta)

ja sen aution pustan
synkän mustan
ikuisen tuskan
kätken alle hymyn
joka ulkoasun tylyn
usein saa
ja silloin maa
altani katoaa
elämäni maan alle vajoaa

silmieni suuren padon
suru kaataa
ja kyynelsadon
vapauttaa

------------------

Yksi ekoista runoista ikinä...joskus 14-15 vuotiaana, rakas, mutta niin epätäydellinen :)

Junan vaunut ja Insomnia

Odotus
odotus joka vain tapahtui
jos kulkisin aikataulujen mukaan
en pistäisi pahaksi

kellot kulkevat, ajan mukaan
laskevat minuutit minulle
tiedä vaikka laskisivat pimenevän röymintäni

hämärää
ennemmin kuin
pimeää

asuinsijoillani
pimeä on varattu uniikille tilalle tietylle
mielelle, joka vie minut kiduttamaan itseni hengiltä omalla mielelläni

yöllä hienot kuut kaupungin valoineen, himot heräilleet,
hänen himonsa kuoli luonnollisen kuoleman uudistuakseen
toivottavasti huomenna, minun synkempää
kujat, jolle se kuljettaa
läpi vie

kysyttäessä antautuisin
miltä istumalta hyvänsä

yöllä hämärän loiston kiduttaessa yhtälailla
ajat kelloissa valaisevat
juuri riittävästi arvioitavaksi kuinka monta vaunua unta
on ohittanut minut

hämärällä kujalla mieleni ei saata minua
loppuun, mutta läpi taas uudelle
kujalle, kaikilla umpenevat kujat, valuuttani ei ole  täällä validia
olen yrittänyt toki kaikkia




autot poissa, kujat kanssa, onnellisena helvetin
moiseen aamuvapinaan, valoihin
kuumentavat minut, mieleni vangittuna pimeään


 -------------------------------------

Käännös...en ehkä niin tyytyväinen tähän, joskin alkuperäinen sekavan
mielipuolinen;  runo jonka kirjoitin unettomana yönä, jonka sisältöä en aamulla
enää mistanut lainkaan...juuri ja juuri, että olin jotain koneelle naputellut.

Näistä syistä lisään myös alkuperäisen tähän oheen

--------------------------

The wait
await that just happened
if I ran on schedules, I would not mind

clocks do, by the time
they count the minutes of mine
I know not do they even count my darkened crawl


dim
rather than
dark


is in
my living quarters
dark is reserved to that unique state
of mind that takes you to torture you a live with your own mind

nights seem to have splendid stars moons city light, a passion rises
her passion died normal little death to renew
hopefully next, mine are darkest
alleys it drags me
through

if asked I would surrender
right from the moment

in night when dim shines torture alike
times on clock's show light
just enough to estimate how many cars of sleep
were there for me

on dim alley my mind's darkness escorted not
to end but through to another
alley, all come with dead-ends, my currency just isn't valid
I have though tried them all

cars gone, allies away, i have the good fortune to Hell
of a morning stumble, lights
heat me, mind still in the dark

Kattaisitko vuoteen kulta?

Kattaisitko vuoteen
kulta

suutelisin sinua
sieltä

kuljettaisin kättäni puron lailla
leikitellen hyppien hitaasti hivellen
kuin kiveä kiertymällä kulumaan
sileän pyöreäksi käteen
kovan hellän pehmeäksi

kattaisitko vuoteen
kulta
minulle

tulla lähentymään sinua
tavalla ainoalla täydellisellä
liekehtimään laavana sisällä suonissasi kihelmöimaan palohaavan lailla
hetken ennen putousta
sisällä sinun ja minun
räjähdystä

kattaisitko vuoteen
minulle
kulta

tulisin palaisin roihuisin tulta
ihollasi sisälläsi nälälläni
loiskuisit itkisit kevät puron lailla
riipisit viimeiset suikaleet selästäni

kattaisitko vuoteen
meille
kulta

laavalle muodottomaksi muotiksi
kaavamaisuuksien kameleontiksi
yhdeksi kahdelle
karistaa maailman murheet
meille unelmaksi unelma
täydellisyyden täyttymän venytetyksi tuokioksi

kattaisitko vuoteen
kulta

Rikkoontuneet teot

Olen terapia itselleni
sanoilla

tie joka kiemurtelee kevät puron lailla
käärme kevät kalliolla
sohjoa raesateessa
kirjoja vierailla kielillä

kukka
vääntämässä itseään asfaltin raosta
asfaltin läpi
vai  raosta?

aina kuitenkin menestyksellä hintansa
ja todennäköisyytensä

mitä tahdon, missä, milloin
sanoilla

teot ovat rikki

eivät toimi
tankissa on reikä
polttoaine kuluu tankkaamiseen

sanoilla sanoitan tuskaa sanoiksi
sanoilla tuskaa palasiksi
sanoina lauseiksi
unelmiksi

sitten-jos-ja-kun-unelmiksi

teot ovat rikki

vanki oman vankilani
tuskasta tunteella sanoiksi lauseiksi
sepitän haaveita vankikarkureiksi

sanoja sanoille sanoiksi
perään laitan
sanoina sanoille sanottaviksi
koska

teot ovat rikki