Runot syntyvät sähköllä

Rakkausrunoja tuskasta vimmassa elämä pohdinnan. Runoja ilmasta. Runoja minusta, josta ne kumpuavat sekaisella melskalla ylös tippuakseen alas kynällä paperiin, blogini sivuille jäädäkseen vaille hetken hirmuisinta kohtaloa, unohdusta. Runot tulevat tai elämällä - joskus on saatu haaviin pyytämällä, kiivaudella.

Yleistä sälää

Muutamia asioita, joita varten en viitsi erikseen päivityksiä tehdä:
1) rakastan jokaista kommenttia muodossa missä hyvänsä, myös kritiikkiä, eihän tässä mitään einoleinoja olla
2) en jaa kaikkea sisältöä aina eri somekanavilla, ei kannata luottaa siihen vaan hieman täytyy selailla, jos enemmän kiinnostaa
3) jos kokee, niin ehdottomasti saa jakaa ja suositella yms. en niin itse ole ihmisten suosion kipea, mutta tekstit ovat omahyväisiä ja kaipaavat huomiota

lauantai 30. tammikuuta 2016

Kattaisitko vuoteen kulta?

Kattaisitko vuoteen
kulta

suutelisin sinua
sieltä

kuljettaisin kättäni puron lailla
leikitellen hyppien hitaasti hivellen
kuin kiveä kiertymällä kulumaan
sileän pyöreäksi käteen
kovan hellän pehmeäksi

kattaisitko vuoteen
kulta
minulle

tulla lähentymään sinua
tavalla ainoalla täydellisellä
liekehtimään laavana sisällä suonissasi kihelmöimaan palohaavan lailla
hetken ennen putousta
sisällä sinun ja minun
räjähdystä

kattaisitko vuoteen
minulle
kulta

tulisin palaisin roihuisin tulta
ihollasi sisälläsi nälälläni
loiskuisit itkisit kevät puron lailla
riipisit viimeiset suikaleet selästäni

kattaisitko vuoteen
meille
kulta

laavalle muodottomaksi muotiksi
kaavamaisuuksien kameleontiksi
yhdeksi kahdelle
karistaa maailman murheet
meille unelmaksi unelma
täydellisyyden täyttymän venytetyksi tuokioksi

kattaisitko vuoteen
kulta