Runot syntyvät sähköllä

Rakkausrunoja tuskasta vimmassa elämä pohdinnan. Runoja ilmasta. Runoja minusta, josta ne kumpuavat sekaisella melskalla ylös tippuakseen alas kynällä paperiin, blogini sivuille jäädäkseen vaille hetken hirmuisinta kohtaloa, unohdusta. Runot tulevat tai elämällä - joskus on saatu haaviin pyytämällä, kiivaudella.

Yleistä sälää

Muutamia asioita, joita varten en viitsi erikseen päivityksiä tehdä:
1) rakastan jokaista kommenttia muodossa missä hyvänsä, myös kritiikkiä, eihän tässä mitään einoleinoja olla
2) en jaa kaikkea sisältöä aina eri somekanavilla, ei kannata luottaa siihen vaan hieman täytyy selailla, jos enemmän kiinnostaa
3) jos kokee, niin ehdottomasti saa jakaa ja suositella yms. en niin itse ole ihmisten suosion kipea, mutta tekstit ovat omahyväisiä ja kaipaavat huomiota

torstai 25. helmikuuta 2016

Jäämurskaa kairattuna

Elämä, jalat
maasta irrallaan, mieli
jäätyneinä järven jäille
lohkareina pirstaleina
kairalla karkaistuna
mieli(i) murskempana muunnoksena

hiljaa
heiveröisenä
toisten tavoille taitettuna
elävästä vedestä kaivaten kairaten
hetkissä hekumana
toivo toivottoman tulemana

jäämurskaa
järven jäällä
kuulla kuullotettuna
pimeässä seisovassa ilmassa
jäässä silmän kantamattomiin

hiljaa
sanatta vailla
tyynni kin jää
sisinnä jäätää
huutaa
hiljaa

päältä märkänä
särkevänä päällekäyvänä
hikenä
hytisyttävinä noroina

vasten kasvoja
maahan laitettuna
kolibrina lintuhäkissä olohuoneen
teeskennellen toimetonta
huoletonta

lennän häkissä
vailla vaihtelevia tuulia
hiljaa


--------------------------------------

ehkä hieman abstrakti absurdi sanahelinä tai siltä vaikuttava....mutta eka suomenkielinen varmaan piiitkään aikaa. ja on se olokin ihan tuon mukainen. "kirjoitus"virheet ovat tarkoituksellisia - tarkistin neljästi lopullisen version. saako niistä sitten kukaan enempää tai vähempää irti, mutta...tuntui hetken hyvältä


perjantai 19. helmikuuta 2016

Kelloksi keksitty

Aikaa vajaa
muuta on

järjellä keksittynä
ihmeitä ja hirveyksiä
illuusioista suurimpia
joita järki niin mielii

aika, kontrolloituna, organisoituina toimenpiteinä
huolehtimassa koneistoista rakennetuista
imperiumeiksi sadoiksi, tuhansiksi
hallittuina ajalla, kahlittuina
tarkkuutettuina

hallitsemme maailmaa
orkestroimme elämää, maata
taivaitakin, palasta avaruutta

nöyryyttä niukalti
huomata tietomme
heikoksi, hauraaksi

onkohan olemassa jotakin muuta
tuonnempana kuuta
millähän voimalla
ihminen meren murskaisi
selättäisi


syntymästä kuolemaan
käy kello, muttei tulevaan
vaan aikaa annettua laskemaan

kerran kello vedetty on
tuurillansa toisenkin
meille, meitä varten
toimesta toisen
tahtoamme taitojamme
kysymättä kuulematta

lauantai 13. helmikuuta 2016

Autiomaa

Tiedän sen nyt, ettei ole enää
paluutasi koskaan, ehkä

antaisin mieluusti olla
ja jättäisin sinut haihtumaan
hauraista suonistani
liian kauaksi lääkittyjen sinun
vääntyneen vääristyneen vinosti epätasapainoisen kitkan
aiheuttamien häivähdysten, joita olen
maistellut
sinusta ylhäisyydessäsi

muu viskattuna syrjään häväistynä
hyödyttömänä kaipaukselleni
asukkaana kuolevaisuudessa
autiomaassa

parhaimmillaan saa aikaan männyn
vääristyneen juurillaan sijaa vailla
piskuiset vääntyneet oksat nälkäisinä ravinnolle
kääpiökoivun, jos sitäkään
kärsimässä nälkiintyvää taisteluaan
heiveröinen kyvytönnä antamaan kasvua tai
korkeutta kiivetä tähystämään tulevaan, suunnistaakseen
mahdollisuuksiin toisessa tai toiseen elämään

olet hukassa minulta, poissa, kadonnut
tihkuen elämää minusta
järjetön yksinäisyys aution pustan
nakertamassa sisintäni, kaivertamassa mieltäni
varjoina mustan aukon


 (silti yhä haaveilen sinusta, meistä)


poissa
kuin elämä
autiolta maalta
hetkissä on kauneus
muttei riittävästi ajassa ruokkimaan enempää elämää
mustista aukosta synkin on pustani
surkeus kitkerämpi tuskaa
lymyämässä alla
hymyn ilman
juuria


turhan ohut omistaakseen edellytyksiä
loistaa
tai antaa tai vastaanottaa mitään
mitä keräämään se on suunniteltu


harmaat ovat peitonneet taivaita kuukausia, kauemminkin
painostaen kaiken alleen, orastavan toivon, liikkeen
taivaat käyvät ihon alle häiriköimään sekasortoa
odotan, vaikka se olisi
turhan takana



pilvet synkkenevät ylitse synkimmän mustan
tuli raivoavista salaman säikeistä
jotta silmieni padon, reunaan rakoa, murtua
antaa periksi, ja vapauttaa vuosia viljellyt kyyneleet
autiolle maalle

------------------------------

Tää on hauska. Versio lopullinen numero 4 vai 5... Kirjoitin tämän runon yhtenä ensimmäisenä ikinä joskus 14-15 vuotiaan nimettömänä, mutta nimi nyt olisi luonnollisesti ollut Autio pusta (täytyy ihan lisätä tänne blogiin, koska tämä on jo nähnyt elämää).

Autio pusta on...no, nuoruuden runo. Koetin sitä josks kirjoittaa uusiksi, mutten tohtinut koskaan. Keväällä sitten Runotorstain kuva inspiroi kirjoittamaan runon, joka on blogissani:
http://sumujensilta.blogspot.fi/2015/05/runotorstain-kuva.html

Kuva innoitti ja toi mieleeni Aution pustan, jota hieman hyödynsin. Lopputulos kuitenkin...


En pitänyt sitä onnistuneena. Englanniksi runoja käännellessä olin jo vähällä poistaa koko runon, mutta yritin kirjoittaa sen kääntäessä uusiksi lopulta. AllPoetryssä se sai huomattavan paljoan huomiota ja itsekin olin iloinen lopputulemasta. Ja nyt se on tässä - taas suomeksi, mutta taas erilaisena

Autio pusta: http://sumujensilta.blogspot.fi/2016/02/autio-pusta.html


Ohessa myös Autiomaan alkuperäinen The Barren Land


--------------------

The Barren Land

I now know there will be no return of
you ever again, maybe

I would rather let it be
and leave you withering away from
my sore veins
medicined far prolonged with your
wavering distorted unbalanced friction of
hues mind has tasted
you in your sublime
rest wasted and thrown away
useless to my yearning
resident in mortality
the barren land

at utter most gives life to a pine
distorted with nothing to root in
measly twisted branches out lack of nutrients
a dwarf birch at most
starving suffering survival
a weakling unable to give strength or
height to climb as to scope beyond to navigate
possibilities in or to another life


you are lost from me, gone, away
simmering life out of me
senseless solitude of my puszta
eating away inside, grinding my mind
by shadows of a black hole

(I do still dream of you, of us)


gone
as life from
barren lands viewed
in moments to marked as beauty
but never in time to nurture any more life
blackest of holes of my puszta
forlorn darker than pain
strive away under
smile without
roots 

so weak to have requirements of
shine
nor last to give or to receive any
which it was to harvest, designed


scales of greys have blanketed skies for months, longer
oppressing all under, nascent hope or movement
skies get under your skin, only to disturb and turmoil
I wait, though it be
for sake of waste


clouds to darken beyond the darkest of any black
fire from raging thunders of light
for the dam of my eyes, to crack, crumble
cave, and release along years of harvested tears
to the barren land

Autio pusta

Olo on yksinäinen
kuin autio pusta
jäljellä vain tuska
joka on synkkä kuin musta

(silti yhä haaveilen susta)

ja sen aution pustan
synkän mustan
ikuisen tuskan
kätken alle hymyn
joka ulkoasun tylyn
usein saa
ja silloin maa
altani katoaa
elämäni maan alle vajoaa

silmieni suuren padon
suru kaataa
ja kyynelsadon
vapauttaa

------------------

Yksi ekoista runoista ikinä...joskus 14-15 vuotiaana, rakas, mutta niin epätäydellinen :)

perjantai 12. helmikuuta 2016

Junan vaunut ja Insomnia

Odotus
odotus joka vain tapahtui
jos kulkisin aikataulujen mukaan
en pistäisi pahaksi

kellot kulkevat, ajan mukaan
laskevat minuutit minulle
tiedä vaikka laskisivat pimenevän röymintäni

hämärää
ennemmin kuin
pimeää

asuinsijoillani
pimeä on varattu uniikille tilalle tietylle
mielelle, joka vie minut kiduttamaan itseni hengiltä omalla mielelläni

yöllä hienot kuut kaupungin valoineen, himot heräilleet,
hänen himonsa kuoli luonnollisen kuoleman uudistuakseen
toivottavasti huomenna, minun synkempää
kujat, jolle se kuljettaa
läpi vie

kysyttäessä antautuisin
miltä istumalta hyvänsä

yöllä hämärän loiston kiduttaessa yhtälailla
ajat kelloissa valaisevat
juuri riittävästi arvioitavaksi kuinka monta vaunua unta
on ohittanut minut

hämärällä kujalla mieleni ei saata minua
loppuun, mutta läpi taas uudelle
kujalle, kaikilla umpenevat kujat, valuuttani ei ole  täällä validia
olen yrittänyt toki kaikkia




autot poissa, kujat kanssa, onnellisena helvetin
moiseen aamuvapinaan, valoihin
kuumentavat minut, mieleni vangittuna pimeään


 -------------------------------------

Käännös...en ehkä niin tyytyväinen tähän, joskin alkuperäinen sekavan
mielipuolinen;  runo jonka kirjoitin unettomana yönä, jonka sisältöä en aamulla
enää mistanut lainkaan...juuri ja juuri, että olin jotain koneelle naputellut.

Näistä syistä lisään myös alkuperäisen tähän oheen

--------------------------

The wait
await that just happened
if I ran on schedules, I would not mind

clocks do, by the time
they count the minutes of mine
I know not do they even count my darkened crawl


dim
rather than
dark


is in
my living quarters
dark is reserved to that unique state
of mind that takes you to torture you a live with your own mind

nights seem to have splendid stars moons city light, a passion rises
her passion died normal little death to renew
hopefully next, mine are darkest
alleys it drags me
through

if asked I would surrender
right from the moment

in night when dim shines torture alike
times on clock's show light
just enough to estimate how many cars of sleep
were there for me

on dim alley my mind's darkness escorted not
to end but through to another
alley, all come with dead-ends, my currency just isn't valid
I have though tried them all

cars gone, allies away, i have the good fortune to Hell
of a morning stumble, lights
heat me, mind still in the dark