Runot syntyvät sähköllä

Rakkausrunoja tuskasta vimmassa elämä pohdinnan. Runoja ilmasta. Runoja minusta, josta ne kumpuavat sekaisella melskalla ylös tippuakseen alas kynällä paperiin, blogini sivuille jäädäkseen vaille hetken hirmuisinta kohtaloa, unohdusta. Runot tulevat tai elämällä - joskus on saatu haaviin pyytämällä, kiivaudella.

Yleistä sälää

Muutamia asioita, joita varten en viitsi erikseen päivityksiä tehdä:
1) rakastan jokaista kommenttia muodossa missä hyvänsä, myös kritiikkiä, eihän tässä mitään einoleinoja olla
2) en jaa kaikkea sisältöä aina eri somekanavilla, ei kannata luottaa siihen vaan hieman täytyy selailla, jos enemmän kiinnostaa
3) jos kokee, niin ehdottomasti saa jakaa ja suositella yms. en niin itse ole ihmisten suosion kipea, mutta tekstit ovat omahyväisiä ja kaipaavat huomiota

torstai 29. syyskuuta 2016

Hiljaisuus minussa

Yöllä
kuistin portailla
ohuen ilman hoiperteleva havina
kirpeänä kosketuksena poskellani

silmäni sytyttävät
tuikkivia tähtiä taivaalle
ja valtava tila sisälläni
kylpee rentouttavaa hiljaisuutta

hengäisen ulos universumin
ja vedän syvään
henkeä


---------------

käännös, vähä muutin..parempi englanniksi


At night
on the porch
the hovering of thin air's
crisp touch on my skin

my eyes
light twinkle stars
and the space inside me
bathe in soothing silence
I breathe out the universe
and inhale deep

tiistai 27. syyskuuta 2016

Saari selkeällä on siellä, tiedän

Käy allokko kalliolle
vaahdoten vauhkoten
laineilla hukkuu purjeeni
revenneenä

selkeällä näen sen juuri
siellä kaukana jossain

öisin vain tähdet
sateella pisarat, mittaavat matkaa
sumuissa suutelen muistoa

kerran käyskentelin hymyssä hehkuvan
auringon
paahteessa paistavassa kellot käymästä
saaden

selkeällä näen sut vielä siellä
laidalla horisontin keikkuen
yöni unelmoin taivasalla, suojana vain
veneeni haaksirikkoutunut

selkeällä
vielä kaukana siellä

Etanan rallia

Katseeseen liimantuen
putoan polville

taloaan kantaen
selässään, tuntosarvillaan laiskasti

katsoen limaista rallia
tuntia käy hitaasti
aivan

mutta henkeäsalvaten me
matkustimme koko
metrin


----------------

pikkuarkiluontoruno, käännös

Elinkautinen (NH 1)

Istun sängyllä
tyhjyys tuijottaa minua suoraan silmiin
ajatukset sulkevat valtaansa, kontrolloivat
kaikkea kehoa

iski kuin luonto lyö lastaan
kun haluaa näyttää kenelle kuka on mitä
mutta sisälläni
jättimäinen raekuuro taivaalta
tyhjältä
repien suojautumisemme sekunneissa
antaen sateenvarjolle elämänsä
kyytiä

kirjaimellisesti

kuollut
sateenvarjo
kuolema sisällä
kehoni

kohtaloa, syvempää merkitystä vai
universaalinen välttämättömyys?
en tarvitse puolustusta
vetoan syyllisyyteen

mikä on tuomio tahdon
vain tiedoksi
niin tai näin tiedän
olen tuomittu elinkautiseen

sen jälkeen unelmoin päästäväni irti
nauttien hyvyydestä
ja pienimmistä asioista
ja tuodakseni kuolemani kotiin
toivomuksena tuhkien saavan suunnistaa
merelle tuulisena päivänä
siellä missä kerran olin
onnellinen


 ---------------------
 
englannista...hieman, no aika vähä, muuntelin...tiedä onko tuossa niin järkeä, kuulosti englanniksi hienommalta.....
 
tämä on yhden lyhyen writer's block pätkän purku....otin kirjan jota kirjoitin (ja joka jäi kesken) ja sieltä katkelman, jonka muunsin runoksi....mitä sitä ei tekisi saadakseen kirjoittaa....kirjasta nuo sulun merkinnätkin, jos sitä ihmettelee
 
 
 
 
 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Yksi yhdessä

Joka puhuu mulle vierain kielin
joista osan tunnen, osan, kuka tietää
keskustelua, huudahduksia, ehdotuksia
ystäväni, ja joskus,
vihollinen

jota rakastan niin
kunnioitankin
suunnattomin mittakaavoin
ja toisaalla hetkessä
vastenmielisenä kuvoksun

tapanani on helposti panokset korottaa
joku taas tyhjentää koko pöydän

tullaan toimeen, hengaillaan ja jo kohta erotaan
kerran kaksi erottu ja hyvästit heitettykin
mutta seitti on sitkas ja niin elastinen
super-pallona palaa perästä
kuin seinästä



aamuinen viha ja sumea myrsky uikuvassa usvassa
jonkun tuijottaessa peilistä peilaillen
nykyään käännän vain selkää
toki rakastaen








Unelmia

Kunpa voisin vain takaisin
matkata aina
siihen


Puukotettuna selkään

Pulveria
pahoinvointia
kateutta kilpailussa
pahin peräisin
takaa-ajosta

käyttämässä aseistaan kavalinta
omaa kalpeaa hohtoaan
puukotettuna selkään
jääpuikolla


tiistai 13. syyskuuta 2016

Rakastan (viii)

...koska
tiedän käsiemme häilyessä
harmoniassa
ja antaessani silmäluomien
kätkeä näköni

näkeväni meidät leijaillen
pilvien seassa
kiertyneinä yhdeksi
enkä ikinä enää en
koskaan palaa takaisin

Muutama rivi kirjaimia

Teininä
hukassa siltä mitä olen
tajuissani kuitenkin
etten sitä mitä todella olen

tiesitkö olleeni
varjoja tuulessa
muiden luomia

suosittu juu
kuuluisuus kylän
iässä kolmentoista

kiertyneenä kadonneeksi
rikkoen säännöt, sydämet
ja jotain niin haurasta, herkkää
sisälläni

tuskan kasvun vääjäämättömyys
myötä ensi ajatusten selkeiden
naamioitujen paljastukselta
aiemmin
kääntyen itseinhoon, viiltoihin
vetäytymiseen kuin
käärmeen koloon
katoavaan

sisuksista puristettuna elämän
nesteet, toivon haituvat
palavana epävarmuudessa
odotuksiin ulkoa puristaviin

horkkaan, jääkaudeksi jään
kuin sukupuuttoon kuolemaan
yksin, ekponentiaalisesti paisuvaan
tutustuin kuuhun
sielun ystävään, tähtien ympäröimään ja
ajoittaisiin värillä räjähteleviin revontuliin

kylmä, eloton, silti ystävien lähestymä -
ja työnsin ne pois

myrkkyä keuhkoihin, kautta sydämeen
ajatuksiin, riittävästi
ja riittävän hellästi, jotta saatoin elää
nähdäkseni kuolemani täydempänä
odottaen halkeavani sirpaleiksi

löysin ulos tien itse tehdystä yksinäisyydestä ja
kyllä, pelastukseni
kirjaimissa, sanoissa kirjojen itseni
niihin piilottaen

löysin keinon myrkyn liudentaa
sanoissa suurimman:
"Kiitos elämästä, Äiti
Pari riviä tein kirjaimia tänään
Siinä kaikki. Olen onnellinen."

kaikista maailman muusista
otin itseeni kätkien
nuo yksinkertaiset
sanat

ja vielä
ikuisuuteen
myrkkypitoisuuksien
kohotessa puhdistaudun
"Pari riviä...siinä kaikki"


maanantai 12. syyskuuta 2016

Kuunteletko kuuni, sinäkään

La luna, la luna
hulluna huudan
vihellyksenä varjoissa
sumuina surman suussa

kuuletko, vastaatko
hohdanko minä sulle
välistä vaikertavain
telkein kalterein
horjuvien haiventen
pilven pirstaleiden

hohdanko sulle kellertävää kajoa
huomisen huokausta
huomaatko mua vai
hullunako  huudan
maan matosille vain

kuuleeko kukaan
sieluni sirpaleita
kivussa sisältä viiltäviä
joita sulle mä huudan
la luna, la luna



--------------------------------

joo, nyt on niin monen kuukauden writer's block, että minulle
kelpaa tämäkin roska, kiitos