Luonnon kuosit kuolemaan

Käy luonto verhokaapilleen
taas kuosia uutta etsimään
aikaan paikkaan istuvia
pidempiä paksumpia
tumman tarkemmin
puhuvia

pigmenttinä uupumusta
paljon puhuvaa masennnusta

peitellään ja peitotaan
kunnes alkaa tukahduttaa
jo sitten siihen vielä  lisätään

laitetaanko lehdillä
maa homehtuneen hajuksi
pilvet päälle peittämään
vähempääkin valoa
viskataanko väliin
vihmovaa tuulta
sen seitsemän sulanutta
ensilunta

vettä veden vuoksi
märkää kylmää jotta
tuntea sen voisin
sisältä ja päältä
nähdä kun en saata

taivunko taistelutta ruumiiksi
rumaksi tähän
maaksi murheelliseksi
odottamaan

iskethän sitten taas piikillä
jään rintaan
takaisin elämään


-------------------------------------

ulkoilu piristää ja kirjoittaminen puhdistaa...kun inhoaa
jotain niin tuskin siitä ehtii kovasti nauttimaan...vuosien
kokemuksella tiedän toki mitä kuukaudet tulevat tuovat tullessaan
mutten tiedä helpottaako...ehkä jokin tällä kertaa yllättää ja rikkoo
kaavan...muussa tapauksessa seuraavat positiiviset raapustukset
saapuvat noin 6-7 kuukauden päästä

Kirjeitä Suomesta II

11.45 unohdin laittaa aamiaista, nälkä! ei voimia laittaa ruokaa, kahvia siis. radio soi taustalla ja lehti kertoo samaa; mies kuristi vaimonsa sähköjohdolla saunassa (vai jälkeen) ja itsensä jälkeen; tietenkin. käyttiköhän hän samaa johtoa? puhuvat intohimorikoksesta. mielestäni enemmänkin fuusiorikos; kun ihmisiä laitetaan tähän ilmastoon niin syntyy fuusioenergiaa, se on keksitty, täällä. uskokaa pois.
aurinko noussut, ei tarvetta katsoa. kahvia. kuumaa, maistuu aivan...sperm..wow...pyhä helvetti...! mistä edes tietäisin..!? maito käynyttä, no, pohjanmaan kautta! ehkei sentään, en taida olla vielä niin pohjalla

16.32 selvisin. kohta olisi normaalia olla pimeää - sen kestän. kosteus. kuin viidakko joskin hieman kylmä sellainen, + 2. kuin tunkio. tämä arktinen viidakko ei kuivu koskaan. kävin kaupassa ja imuroin. hieno päivä. tarpeeksi merkityksellisiä toimintoja teeskennelläkseni normaalia (onnellista) elämää. istun ja katson kaihtimia. kahvia...en usko

Kirjeitä Suomesta I

8.14 Sätkyilin yön yli. keittiössä. laitan kahvia päivän pelastajaksi, mahdotonta, mutta annan sille aina väliajoin mahdollisuuden. istun alas ja katson kaihtimia. ei tarvetta katsoa ulos. tiedän: aurinko ei ole  noussut, synkkää ja sataa. näin on ollut jo kolme viikkoa, mikäli oikein muistan. kuka tietää minun pääkopalla ja mielentilalla, joka muistuttaa enemmän terveen sijasta välitilaa helvetin ja autuaan välinpitämättömyyden puolivälissä

kahvi, kuumaa,  nestettä, mutta maistuu...kuin...en oikein löydä...sinkiltä? kiehuvalta sinkiltä...olen niin intohimoinen kahvin suhteen, maailman paras ja tarkin kahvinkeittäjä...oliko suola aivan vieressä...? ihan sama, kaikki ovat lopulta samaa, kun ne hajotetaan osiin; elektroneja ja neutroneja ja sellaisia...mistä minä tiedän - lintsasin koko kemian vai oliko se fysiikkaa...merkityksetöntä, pohjanmaan kautta