Runot syntyvät sähköllä

Rakkausrunoja tuskasta vimmassa elämä pohdinnan. Runoja ilmasta. Runoja minusta, josta ne kumpuavat sekaisella melskalla ylös tippuakseen alas kynällä paperiin, blogini sivuille jäädäkseen vaille hetken hirmuisinta kohtaloa, unohdusta. Runot tulevat tai elämällä - joskus on saatu haaviin pyytämällä, kiivaudella.

Yleistä sälää

Muutamia asioita, joita varten en viitsi erikseen päivityksiä tehdä:
1) rakastan jokaista kommenttia muodossa missä hyvänsä, myös kritiikkiä, eihän tässä mitään einoleinoja olla
2) en jaa kaikkea sisältöä aina eri somekanavilla, ei kannata luottaa siihen vaan hieman täytyy selailla, jos enemmän kiinnostaa
3) jos kokee, niin ehdottomasti saa jakaa ja suositella yms. en niin itse ole ihmisten suosion kipea, mutta tekstit ovat omahyväisiä ja kaipaavat huomiota

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kynän tahdossa taivun

Kynä kavala kaunis kyllä
vaan petollinen
kuurona kirjoittaa
mitä tahtoo

tervettä järkeä tahdo
ei
vaan kaivelee
koloja noloja kerrassaan outoja

toisinaan tuulellaan vähät
välittää, viiskoo sanat
multa piiloon
aivan kuin en niitä vielä
mieleeni muistuttaisi kerran toisen

ja silti
ilman sulkaa sulavaa
kaunista ja kuolematonta
tavoittaa mahdotonta
olisi

kynäni mahtavan on mieleni
vanki
puristamalla, paineella
painostamalla
taivas ei aukene, ei
liioin tuskieni tulvapadot

sisälläni asustaa tuhat tuhatta
tarinaa, tunnetta
ellei kynäni niitä vapauta
elämään









torstai 26. toukokuuta 2016

Köysiä, myrkkyjä ja aseita


Olisinpa asukas USA:n
ostanut olisin
yhden paikallisesta
Walmartista

ja alle tähtien hiipinyt
tuntenut kylmän pistoksen
alla leukani kun
katseeni kiinni Orionissa
ja heittänyt päiväni pois

tai saisinpa käsiini pikarin
vanhaa kunnon myrkkycocktailia
kuinka ihana olisikaan päättää päivät
sikariin ja viinilasiin ellei
ihan konjakkiin, jos ei sitten
hienoa liiankin kera litkun myrkyllisen

mutta ei, eihän täällä ja nyt saa
edes reseptiä insomniaan
vaihtoehdot vähissä; köysikin niin
barbaarinen and ranteet, ai, taidan
jäädä vartin vaille vajaaksi miehuudessa

siis tässä seison, kun en muuta voi
ajatellen kirjoitellen
olenhan uudelleen naimisissa
ja  kirjoittamisesta aika ajoin
hurmiossa, suoltaessa elämästä
ajatusten tapaisia lauseiksi
lennokkaiksi


-------------------------------------------

aiheena runolle taisi olla kuva kirjoituspöydästä jolla pikari
kirjoitusvälineet ja pääkallo

täytyy yrittää kirjottaa jotain uudenlaista ihan kokeilun vuoksi

lauantai 21. toukokuuta 2016

Katkelmia onnesta

Ostettua tai lainattua
kenties ratkaistua
saavutettua
maaliksi asetettuna

onni
etsinnässä harhauttaa

ei elämä tasoja tavoitettavaksi
vaan ajan katkelmia
joista me
läpi puhallettuja

kiinni pidä onnellisista
hetkessä katoavista

perjantai 20. toukokuuta 2016

Maa on vielä jäässä

Maa on vielä jääkylmä
pistelee pitkin selkää
tunkee sormensa
selkäytimeen

viime kuukaudet, puoli vuotta
jäätyneenä kuoliaaksi pimeässä
ei päästä irti
helpolla
aivan kuin synnit
eivät tahraisi vuosiksi
luikertelisi käärmeen lailla takaisin
valoon
juuri kun kadonneeksi, kuolleeksi
oletettiin

makaan keskellä nurmikkoa
pimeässä jäätyneenä
räpäytän vilauksen ensimmäisen
liiankin säteileväisen
edes uskaltaa vastaanottaa
pitkään, katseellaan

kuulen ne nyt, laulut
lentävät ylhäällä kaartavat
kuin minulle sävelletyt,
esitetyt

tuijotan aurinkoa suljetuin silmin
heikkona vielä
hymyni lämpiää minussa
sulattaa pimeää

ruoho on rumaa
tunnen sen käsissäni, eilisvuoden
lehdet liian myöhään tipahtaneet
lannan tuoksun kuitenkin
naapurin tilalta tästä pohjoiseen

pidän ne kiinni
voimaannuttamaan lämpöä
tuoksua, konserttoa

nähdäkseni perhosia
lentelemässä hullun lailla
silti tarkasti laskeutuen voikukalle
josta lapset kohta kutovat seppeleen

nuotion kipinän
vauhkona lapsia juosten pihaa pitkin
hurmiossa nuotion liekeistä
liiasta valvomisesta ja vaahtokarkeista

pidän ne kiinni
tiukasti

pilvien kaapatessa aurinkoa
lämpötilan pudotessa ja
tuulen tehdessä vauhtia

kärsivällisesti odottaen
uusintajaksoa auringon
ensimmäiseen poskelleni tipahtavaan
rakeeseen asti



kuitenkin, olen vakuuttunut jo
syntyväni uudelleen

Tähtikuvioita

Kylmä kirveltää
kuin piikkejä,
vielä, tähän aikaan vuodesta
olen siellä missä katseeni
roikkuu
roikkuu

kuulenko niiden
kuiskaavan vastaukset
ajatuksiini

toiset uskovat niiden
tietävän kaiken, kirjoitettuna koodeihin
kuin maalattuna iholle

tietoisuus mitä ne todellisuudessa
ovat, on tuskallista
eivät omaamme
lämpöä ja valoa
kummempaa

ratkaistu mysteeri
on katoavaa kauneutta
kuin lasten vesiväriteokset
sateeseen unohtuneet

avaan oven yrittäen
lukita ajatuksen ulos
antaa todellisuuden olla
työnnän sitä pois
tukahduttavasta syleilystä
tönin
katkerana

lapsi on juuri
kuollut













torstai 19. toukokuuta 2016

Yötön yö

Kanootti
liukuu hiljaa lahdelmaan
järvi, tyyni kuin jää
rantakivikolle kolahtaa
vetten päällä
ääni järven kolot kaluaa
ennen kaukaista kuolemaa

istun kivellä
tikkutuli seuranain
vilttina vilulta harteillain
rupatellaan, hiljaisuudessa

aurinko paistaa
ja on keskiyö, yötön yö


-------------------------------

otin jo hieman etunojaa kesään muistelemalla

Hengitä hieman

Hengitä hieman,
tarvitsen sinua
minua varten,

henkäys pieni
selvitä seuraavan päivän
päähän
liikuta lihasta
minulle
vain
jotta voin tehdä
tehtävän
kaksi
voitele nivel
minulle siirtyä tieltä
tarvitsen sinua
pysähtyneisyydessä
tässä, elämän

silmäluomia nosta
minulle kerran, unia
nähdä
olethan kiltti, tekisit
niin, tarvitsen sinua
minua varten

ajatukset  sotkeneet ovat viidakon
vähentyneet mutta kiivastuneet
katkeranpunainen suonissa
virtaa kehoni
hallinnan
ottanut mielenikin

tiedän nyt vastauksen
turtana voi ja tunteekin kyllä
reilua ei, sillä huutaa ei saata
tarvitsen liikuttamaan sinua
ihan vain hieman
suuntaan mihin tahansa
älä vaan vala veistokseksi
ruumiiseen tähän


unelmoisitko yhden
ihan vain yhden minulle asian
tarvitsen sinua elämään vähän
kun olen poissa


Hengitä hieman
tarvitsen sinua
minua varten

maanantai 16. toukokuuta 2016

Tähtivaloa

Päivä tähteitä
yön jäljiltä, murusia
varjoissa kasvaen murskaa yö
kaiken valoksi aiotun
uudelleenkin rakennetun

katseeni nostaen yössä
taivasalla
näenhän reikiä viltissä
pimeyden
valoja kiljumassa
sieltä taaempaa kaukaa
kaiken kaikkiaan ei sentään
peitossa pimeän

jotenkin vain pitäisi kai
rakentaa tikkaat
tuonne taakse taivahan

valot vain kaukaisilta
reiätkin pienen pienoisilta


lauantai 14. toukokuuta 2016

Turvoksissa


Sade minussa
jokainen tippa nielee
minut kokonaan

toimittaa perille ilman
päämäärää
loputon päättymätön imu
kohti tyhjää

upota  upposi  uponnut
luvaton läpikulku
melua pirstaleina saumatonta häiriötä

tulva minussa
vuotaa ja läpäisee
paineessa pienimmästäkin reiästä
halkeama, murtuma, liudentuma
kaikki minua kellumassa
ympärillä minua
tietämättä
mistä aloittaa
jahtaamaan sirpaleita hukassa virran mukana

juoda  joi  juonut
liikaa pisteliästä
elämää minun
käsitellä






torstai 12. toukokuuta 2016

Täyttymys

Kun olen poissa
aurinko hellii ja
suutelee poskelleni
sanoakseen: hei

lempeän tuuhea tuuli
kuin äitini ääni
herättää aamuun jollaista
ei koskaan ollut
vuoripuro sirkuttelee
lepertelee tuoreuttaa
virkistäen
kahdet hymyt
loistavat lähestyen
täyttäen kaiken sen
mitä etsin elämäni auringonlaskut
kun olen poissa

tiistai 10. toukokuuta 2016

Masennuksen valtameri

Aallot rynnäköllä
aallot

piesty ja koluttu
hyödyttömän hyödyntämistä
heitettynä kiviselle rannalle, kuin
karusellissä ja vuoristoradalla
elämän, jota pyytänyt
en, koko huvipuistoa

alastomana avuttomana
silmälihakset tavoittelevat luomia ylös
hiekka polttaa
näköni pistelee sumuani

kuinka saada koneisto liikkeelle, on
ajatuksenjuoksu lokin lailla ohittava
vasten häikäisevää valoa
toivoa vai kangastusta aurinkoisesta satamasta
ja sitten aallot myrskyävät
uudelleen ja vetävät takaisin
hänen armottomaan syleilyynsä
tarttuu, nostaa, vetää, takaisin, pitää
henkeä
sylissänsä

pinnan alle vihdoin
viimeistä kertaa
loppunäytös
toiveiden ja unelmien kadonneiden varastettujen
välähdyksinä vain
eivät koskaan pitäneet lupaustaan

upoten
valmistautuneena
pehmeämpään kyytiin
syvyyksiin alle meren painon

tyyntä silmieni edellä
viimeistelen henkäyksen viimeisen
kuitenkin liian aikaisin
meri ei vielä ole lopettanut
eikä valmis
aallot, kitkerät ennustajaeukot
onnettoman kulkuni
heittävät minut tukehtumaan uudelleen
taas toiselle rannalle

jotakin rakentuu
yskimään olemassaolon vettä
haukkomaan tulevaisuutta

suolaa
suonissani

Sokaistuna näkemään



Raajarikkona horjuen
polvilleni pudoten

raskaasti vajoten
haavoittuneena hajoten
tyrmiin toivon
petollisiin pettäviin
sortuviin

hedelmäsi
kypsynyt, yli ja
lopulta mädännyt
unohdettu
koluttu
lukittu, sinetöity
ja silmät avattu

varovasti, niin niin hitaasti

katsellen raunioihin
rakentaakseen eilisen
palasista, kerättyjä rakennelmia
elämän taidonnäytteistä

tavalla tai toisella
toinen tekee yhden
uudeksi, käytä, ettet tule käytetyksi
hiipuvassa valossa
yön pimeän
ruletissa

todellisuudessa kuun
pimeä puoli antaa
valolle muodon












perjantai 6. toukokuuta 2016

Pienoisia asioita omistan


Pienoisia asioita -
omistan

välähdyksiä ohikiitäviä
arkipäiväisiä

silmät, jotka verhoan
uupumuksesta
sekunnin puolikkaaksi,
jotka marssivat jonossa
muurahaisia matkien
tietäen tarkalleen
menonsa määränpään

pilvet syleilemässä aurinkoa
kun hikoilen helteessä
hurjassa

pakkasen purressa lujemmin
katseeni kiinnittyneenä
revontuliin leimuaviin
rintani sisällä
huojuviin

kimallus kanootin kyljessä
kirpeän syksyisen hytinän
viileässä, järvellä
jäätyneellä tyyneksi tuulen
kuiskauksen kaipauksessa

sinä,
aamuisessa horkassa
muutamia minuutteja heräämisestä
nostamassa päätäsi hukkuvin silmänripsin
uupunein liiasta unelmoinnista
ja peikkosen hiuksin,
sanoen: kulta!