Maa on vielä jääkylmä
pistelee pitkin selkää
tunkee sormensa
selkäytimeen
viime kuukaudet, puoli vuotta
jäätyneenä kuoliaaksi pimeässä
ei päästä irti
helpolla
aivan kuin synnit
eivät tahraisi vuosiksi
luikertelisi käärmeen lailla takaisin
valoon
juuri kun kadonneeksi, kuolleeksi
oletettiin
makaan keskellä nurmikkoa
pimeässä jäätyneenä
räpäytän vilauksen ensimmäisen
liiankin säteileväisen
edes uskaltaa vastaanottaa
pitkään, katseellaan
kuulen ne nyt, laulut
lentävät ylhäällä kaartavat
kuin minulle sävelletyt,
esitetyt
tuijotan aurinkoa suljetuin silmin
heikkona vielä
hymyni lämpiää minussa
sulattaa pimeää
ruoho on rumaa
tunnen sen käsissäni, eilisvuoden
lehdet liian myöhään tipahtaneet
lannan tuoksun kuitenkin
naapurin tilalta tästä pohjoiseen
pidän ne kiinni
voimaannuttamaan lämpöä
tuoksua, konserttoa
nähdäkseni perhosia
lentelemässä hullun lailla
silti tarkasti laskeutuen voikukalle
josta lapset kohta kutovat seppeleen
nuotion kipinän
vauhkona lapsia juosten pihaa pitkin
hurmiossa nuotion liekeistä
liiasta valvomisesta ja vaahtokarkeista
pidän ne kiinni
tiukasti
pilvien kaapatessa aurinkoa
lämpötilan pudotessa ja
tuulen tehdessä vauhtia
kärsivällisesti odottaen
uusintajaksoa auringon
ensimmäiseen poskelleni tipahtavaan
rakeeseen asti
kuitenkin, olen vakuuttunut jo
syntyväni uudelleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti