Runot syntyvät sähköllä

Rakkausrunoja tuskasta vimmassa elämä pohdinnan. Runoja ilmasta. Runoja minusta, josta ne kumpuavat sekaisella melskalla ylös tippuakseen alas kynällä paperiin, blogini sivuille jäädäkseen vaille hetken hirmuisinta kohtaloa, unohdusta. Runot tulevat tai elämällä - joskus on saatu haaviin pyytämällä, kiivaudella.

Yleistä sälää

Muutamia asioita, joita varten en viitsi erikseen päivityksiä tehdä:
1) rakastan jokaista kommenttia muodossa missä hyvänsä, myös kritiikkiä, eihän tässä mitään einoleinoja olla
2) en jaa kaikkea sisältöä aina eri somekanavilla, ei kannata luottaa siihen vaan hieman täytyy selailla, jos enemmän kiinnostaa
3) jos kokee, niin ehdottomasti saa jakaa ja suositella yms. en niin itse ole ihmisten suosion kipea, mutta tekstit ovat omahyväisiä ja kaipaavat huomiota

tiistai 10. toukokuuta 2016

Masennuksen valtameri

Aallot rynnäköllä
aallot

piesty ja koluttu
hyödyttömän hyödyntämistä
heitettynä kiviselle rannalle, kuin
karusellissä ja vuoristoradalla
elämän, jota pyytänyt
en, koko huvipuistoa

alastomana avuttomana
silmälihakset tavoittelevat luomia ylös
hiekka polttaa
näköni pistelee sumuani

kuinka saada koneisto liikkeelle, on
ajatuksenjuoksu lokin lailla ohittava
vasten häikäisevää valoa
toivoa vai kangastusta aurinkoisesta satamasta
ja sitten aallot myrskyävät
uudelleen ja vetävät takaisin
hänen armottomaan syleilyynsä
tarttuu, nostaa, vetää, takaisin, pitää
henkeä
sylissänsä

pinnan alle vihdoin
viimeistä kertaa
loppunäytös
toiveiden ja unelmien kadonneiden varastettujen
välähdyksinä vain
eivät koskaan pitäneet lupaustaan

upoten
valmistautuneena
pehmeämpään kyytiin
syvyyksiin alle meren painon

tyyntä silmieni edellä
viimeistelen henkäyksen viimeisen
kuitenkin liian aikaisin
meri ei vielä ole lopettanut
eikä valmis
aallot, kitkerät ennustajaeukot
onnettoman kulkuni
heittävät minut tukehtumaan uudelleen
taas toiselle rannalle

jotakin rakentuu
yskimään olemassaolon vettä
haukkomaan tulevaisuutta

suolaa
suonissani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti