Velloo, vatvoo
muttei kerro, korkeintaan vihjaa
sisälläni, solun jokaisen sopukassa
kuin savinen maa
kun routii ja siitä
itsensä vapauttaa
päälle maan ei kerro
sanallakaan selitystään
näkyy kivut, säryt, rikkinäisyys
suuret voimain väännöt
tuska pinnalla käy, sanaakaan ei näy
vaikka siirtää kivet suuret
halkoo asfaltin
ja varmaan puunkin
juuret
ei selitä, ei puhua saata
velloo, vääntää hiljaa ihan
hitaasti kääntää tuskaa
sisälläni
ei otetta, ei toivoa
päältä käsin tutkia
hiljaa, hitaasti
en selkoa saa ees lapiolla
niin laajalla
piilossa massassa savimaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti