Viilsi syvään
kuoreesi kerran
kivuliaaksi vuosien verran
kituliaasti kasvoit
sitäkään
paikaten haavojas
viilsi pitkään
tarkasti
huolella terävällä terällä
pojankoltiaisetko
ajattelematta
tarkoitusta vailla
viilsin itsekin
vailla tarkkuutta tarkoitusta
viilsin itseeni
kivuliaasti
kerran
holtitta huolella
syvälle sinne tänne
paikkasit
kaarnalla kovetit
laitoit merkin haavalle pääksi
neljä kasvatit
isoa komeaa oksaa
jatkaen elämää kivun päästä
kasvoit monella oksallas
kadun kauneimmaksi
koivuksi perin juurin juhlavaksi
haavan näen miehen
mittaan asti
kasvoit yli
mutta tunnet vielä
kivun kantamasi
minä
itse vastullinen
kaikesta kärsitystä
aikojen aamuun asti
ikuisessa yössä
viilsin kerran
sinne tänne
vaan huolella hitaasti
ruosteisella
rispaantuneella terällä
syvälle sielun ensimmäisestä
ompeleesta
viimeistä vaille
ommellen umpeen
korjata koetan
nuollen haavaani
vuosien perästä märkivää
murheen
haavani tunnen
miehen mittaan asti
kasvanko yli koskaan
kivuista kauniimmaksi
vaikeuksista vahvemmaksi
Katson komeuttasi oksillasi
haavaasikin
poskelta helmen
poimin sen
hiemanko mahlan
makuisen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti