Sudenkorento piilossa purolla saaressa

Sudenkorennon
lennon

kuinka se pysähtyä voi
keskelle ilmaa

mieleni nauhoittamassa
jokaista lyöntiä laskemassa
sirojen siipien

aika
laskemassa sydemeni lyönnit

muistot
arvossaan mitalliset
tunteissa välähdysten
jatkuvan ikuisen silmänräpäyksen

Isla, annoin nimeksi tyttärelleni
erottaakseni ohikiitävät hetket
pohjoisten kylmien raakojen
leveyksien turmellukselta

syleilyssä suurten vetten
hän saa hidastaa pakkasen
pauhua
ja minua
ikuisena kiintopisteenäni

lopulta
hetken pyörähtävänä häivähdyksenä
sekunnin murto-osan hengähdyksenä
pakkanen lyö yli maan sotaisasti
viskoen viheliäiset siemenensä
poikin pitkin maita
kuin putoavan maalipurkin loiskuvat roiskeet
jonka melkein luulit saavasi
kiinni
putoamasta

jäätynyt pimeä lumella katettu
elämän loppuun asti

Puro, annoin nimeksi pojalleni
tuodakseen takaisin elämän
pyörittääkseen nauhoitukset
jäisellä maalla
joka ei anna tuumaakaan
edes haudatakseni oman kuolemani

puhdas ja leikkisä
vedellä väellä täytettynä, riemuiten
pisaroina ilmassa
juokseva vesi lopulta löytää
aina tiensä

hänessä  on toivoni
toipuva uudelleen heräämiseni
haparoiva muistoni siivistä
hetkestä heikkona hauraana
tajuntani takapajulassa
vielä viileänä viimasta jäästä

siivet


-------------------------------------

joo, käännös englannista...joka ei onnistunut sen paremmin kuin alkuperäinen....ehkä tavoitteeni  liian mahtipontinen

tyttöni on nimeltä Isla (saari esp.) ja poikani Puro (puhdas, viaton, alkuperäinen, laimentamaton jne. lokuisilla latinalaisilla kielillä; ja suomenksi tietenkin lempipaikkani, virtaavaa phdasta vettä)....yritin sitten yhdistää nämä itseeni ja kaamosmasennkseen ja sitoa siihen luonnonilmiöitä....nooh, saahan sitä aina yrittää...ehkä työstän tätä koko elämäni paisuttaakseni sen useiden sivujen runoelmaksi, kun ei se oikein taitu näin normi mittaan ja muotoon

Jäämurskaa kairattuna

Elämä, jalat
maasta irrallaan, mieli
jäätyneinä järven jäille
lohkareina pirstaleina
kairalla karkaistuna
mieli(i) murskempana muunnoksena

hiljaa
heiveröisenä
toisten tavoille taitettuna
elävästä vedestä kaivaten kairaten
hetkissä hekumana
toivo toivottoman tulemana

jäämurskaa
järven jäällä
kuulla kuullotettuna
pimeässä seisovassa ilmassa
jäässä silmän kantamattomiin

hiljaa
sanatta vailla
tyynni kin jää
sisinnä jäätää
huutaa
hiljaa

päältä märkänä
särkevänä päällekäyvänä
hikenä
hytisyttävinä noroina

vasten kasvoja
maahan laitettuna
kolibrina lintuhäkissä olohuoneen
teeskennellen toimetonta
huoletonta

lennän häkissä
vailla vaihtelevia tuulia
hiljaa


--------------------------------------

ehkä hieman abstrakti absurdi sanahelinä tai siltä vaikuttava....mutta eka suomenkielinen varmaan piiitkään aikaa. ja on se olokin ihan tuon mukainen. "kirjoitus"virheet ovat tarkoituksellisia - tarkistin neljästi lopullisen version. saako niistä sitten kukaan enempää tai vähempää irti, mutta...tuntui hetken hyvältä

Kelloksi keksitty

Aikaa vajaa
muuta on

järjellä keksittynä
ihmeitä ja hirveyksiä
illuusioista suurimpia
joita järki niin mielii

aika, kontrolloituna, organisoituina toimenpiteinä
huolehtimassa koneistoista rakennetuista
imperiumeiksi sadoiksi, tuhansiksi
hallittuina ajalla, kahlittuina
tarkkuutettuina

hallitsemme maailmaa
orkestroimme elämää, maata
taivaitakin, palasta avaruutta

nöyryyttä niukalti
huomata tietomme
heikoksi, hauraaksi

onkohan olemassa jotakin muuta
tuonnempana kuuta
millähän voimalla
ihminen meren murskaisi
selättäisi


syntymästä kuolemaan
käy kello, muttei tulevaan
vaan aikaa annettua laskemaan

kerran kello vedetty on
tuurillansa toisenkin
meille, meitä varten
toimesta toisen
tahtoamme taitojamme
kysymättä kuulematta

Autiomaa

Tiedän sen nyt, ettei ole enää
paluutasi koskaan, ehkä

antaisin mieluusti olla
ja jättäisin sinut haihtumaan
hauraista suonistani
liian kauaksi lääkittyjen sinun
vääntyneen vääristyneen vinosti epätasapainoisen kitkan
aiheuttamien häivähdysten, joita olen
maistellut
sinusta ylhäisyydessäsi

muu viskattuna syrjään häväistynä
hyödyttömänä kaipaukselleni
asukkaana kuolevaisuudessa
autiomaassa

parhaimmillaan saa aikaan männyn
vääristyneen juurillaan sijaa vailla
piskuiset vääntyneet oksat nälkäisinä ravinnolle
kääpiökoivun, jos sitäkään
kärsimässä nälkiintyvää taisteluaan
heiveröinen kyvytönnä antamaan kasvua tai
korkeutta kiivetä tähystämään tulevaan, suunnistaakseen
mahdollisuuksiin toisessa tai toiseen elämään

olet hukassa minulta, poissa, kadonnut
tihkuen elämää minusta
järjetön yksinäisyys aution pustan
nakertamassa sisintäni, kaivertamassa mieltäni
varjoina mustan aukon


 (silti yhä haaveilen sinusta, meistä)


poissa
kuin elämä
autiolta maalta
hetkissä on kauneus
muttei riittävästi ajassa ruokkimaan enempää elämää
mustista aukosta synkin on pustani
surkeus kitkerämpi tuskaa
lymyämässä alla
hymyn ilman
juuria


turhan ohut omistaakseen edellytyksiä
loistaa
tai antaa tai vastaanottaa mitään
mitä keräämään se on suunniteltu


harmaat ovat peitonneet taivaita kuukausia, kauemminkin
painostaen kaiken alleen, orastavan toivon, liikkeen
taivaat käyvät ihon alle häiriköimään sekasortoa
odotan, vaikka se olisi
turhan takana



pilvet synkkenevät ylitse synkimmän mustan
tuli raivoavista salaman säikeistä
jotta silmieni padon, reunaan rakoa, murtua
antaa periksi, ja vapauttaa vuosia viljellyt kyyneleet
autiolle maalle

------------------------------

Tää on hauska. Versio lopullinen numero 4 vai 5... Kirjoitin tämän runon yhtenä ensimmäisenä ikinä joskus 14-15 vuotiaan nimettömänä, mutta nimi nyt olisi luonnollisesti ollut Autio pusta (täytyy ihan lisätä tänne blogiin, koska tämä on jo nähnyt elämää).

Autio pusta on...no, nuoruuden runo. Koetin sitä josks kirjoittaa uusiksi, mutten tohtinut koskaan. Keväällä sitten Runotorstain kuva inspiroi kirjoittamaan runon, joka on blogissani:
http://sumujensilta.blogspot.fi/2015/05/runotorstain-kuva.html

Kuva innoitti ja toi mieleeni Aution pustan, jota hieman hyödynsin. Lopputulos kuitenkin...


En pitänyt sitä onnistuneena. Englanniksi runoja käännellessä olin jo vähällä poistaa koko runon, mutta yritin kirjoittaa sen kääntäessä uusiksi lopulta. AllPoetryssä se sai huomattavan paljoan huomiota ja itsekin olin iloinen lopputulemasta. Ja nyt se on tässä - taas suomeksi, mutta taas erilaisena

Autio pusta: http://sumujensilta.blogspot.fi/2016/02/autio-pusta.html


Ohessa myös Autiomaan alkuperäinen The Barren Land


--------------------

The Barren Land

I now know there will be no return of
you ever again, maybe

I would rather let it be
and leave you withering away from
my sore veins
medicined far prolonged with your
wavering distorted unbalanced friction of
hues mind has tasted
you in your sublime
rest wasted and thrown away
useless to my yearning
resident in mortality
the barren land

at utter most gives life to a pine
distorted with nothing to root in
measly twisted branches out lack of nutrients
a dwarf birch at most
starving suffering survival
a weakling unable to give strength or
height to climb as to scope beyond to navigate
possibilities in or to another life


you are lost from me, gone, away
simmering life out of me
senseless solitude of my puszta
eating away inside, grinding my mind
by shadows of a black hole

(I do still dream of you, of us)


gone
as life from
barren lands viewed
in moments to marked as beauty
but never in time to nurture any more life
blackest of holes of my puszta
forlorn darker than pain
strive away under
smile without
roots 

so weak to have requirements of
shine
nor last to give or to receive any
which it was to harvest, designed


scales of greys have blanketed skies for months, longer
oppressing all under, nascent hope or movement
skies get under your skin, only to disturb and turmoil
I wait, though it be
for sake of waste


clouds to darken beyond the darkest of any black
fire from raging thunders of light
for the dam of my eyes, to crack, crumble
cave, and release along years of harvested tears
to the barren land

Autio pusta

Olo on yksinäinen
kuin autio pusta
jäljellä vain tuska
joka on synkkä kuin musta

(silti yhä haaveilen susta)

ja sen aution pustan
synkän mustan
ikuisen tuskan
kätken alle hymyn
joka ulkoasun tylyn
usein saa
ja silloin maa
altani katoaa
elämäni maan alle vajoaa

silmieni suuren padon
suru kaataa
ja kyynelsadon
vapauttaa

------------------

Yksi ekoista runoista ikinä...joskus 14-15 vuotiaana, rakas, mutta niin epätäydellinen :)

Junan vaunut ja Insomnia

Odotus
odotus joka vain tapahtui
jos kulkisin aikataulujen mukaan
en pistäisi pahaksi

kellot kulkevat, ajan mukaan
laskevat minuutit minulle
tiedä vaikka laskisivat pimenevän röymintäni

hämärää
ennemmin kuin
pimeää

asuinsijoillani
pimeä on varattu uniikille tilalle tietylle
mielelle, joka vie minut kiduttamaan itseni hengiltä omalla mielelläni

yöllä hienot kuut kaupungin valoineen, himot heräilleet,
hänen himonsa kuoli luonnollisen kuoleman uudistuakseen
toivottavasti huomenna, minun synkempää
kujat, jolle se kuljettaa
läpi vie

kysyttäessä antautuisin
miltä istumalta hyvänsä

yöllä hämärän loiston kiduttaessa yhtälailla
ajat kelloissa valaisevat
juuri riittävästi arvioitavaksi kuinka monta vaunua unta
on ohittanut minut

hämärällä kujalla mieleni ei saata minua
loppuun, mutta läpi taas uudelle
kujalle, kaikilla umpenevat kujat, valuuttani ei ole  täällä validia
olen yrittänyt toki kaikkia




autot poissa, kujat kanssa, onnellisena helvetin
moiseen aamuvapinaan, valoihin
kuumentavat minut, mieleni vangittuna pimeään


 -------------------------------------

Käännös...en ehkä niin tyytyväinen tähän, joskin alkuperäinen sekavan
mielipuolinen;  runo jonka kirjoitin unettomana yönä, jonka sisältöä en aamulla
enää mistanut lainkaan...juuri ja juuri, että olin jotain koneelle naputellut.

Näistä syistä lisään myös alkuperäisen tähän oheen

--------------------------

The wait
await that just happened
if I ran on schedules, I would not mind

clocks do, by the time
they count the minutes of mine
I know not do they even count my darkened crawl


dim
rather than
dark


is in
my living quarters
dark is reserved to that unique state
of mind that takes you to torture you a live with your own mind

nights seem to have splendid stars moons city light, a passion rises
her passion died normal little death to renew
hopefully next, mine are darkest
alleys it drags me
through

if asked I would surrender
right from the moment

in night when dim shines torture alike
times on clock's show light
just enough to estimate how many cars of sleep
were there for me

on dim alley my mind's darkness escorted not
to end but through to another
alley, all come with dead-ends, my currency just isn't valid
I have though tried them all

cars gone, allies away, i have the good fortune to Hell
of a morning stumble, lights
heat me, mind still in the dark

Kattaisitko vuoteen kulta?

Kattaisitko vuoteen
kulta

suutelisin sinua
sieltä

kuljettaisin kättäni puron lailla
leikitellen hyppien hitaasti hivellen
kuin kiveä kiertymällä kulumaan
sileän pyöreäksi käteen
kovan hellän pehmeäksi

kattaisitko vuoteen
kulta
minulle

tulla lähentymään sinua
tavalla ainoalla täydellisellä
liekehtimään laavana sisällä suonissasi kihelmöimaan palohaavan lailla
hetken ennen putousta
sisällä sinun ja minun
räjähdystä

kattaisitko vuoteen
minulle
kulta

tulisin palaisin roihuisin tulta
ihollasi sisälläsi nälälläni
loiskuisit itkisit kevät puron lailla
riipisit viimeiset suikaleet selästäni

kattaisitko vuoteen
meille
kulta

laavalle muodottomaksi muotiksi
kaavamaisuuksien kameleontiksi
yhdeksi kahdelle
karistaa maailman murheet
meille unelmaksi unelma
täydellisyyden täyttymän venytetyksi tuokioksi

kattaisitko vuoteen
kulta

Rikkoontuneet teot

Olen terapia itselleni
sanoilla

tie joka kiemurtelee kevät puron lailla
käärme kevät kalliolla
sohjoa raesateessa
kirjoja vierailla kielillä

kukka
vääntämässä itseään asfaltin raosta
asfaltin läpi
vai  raosta?

aina kuitenkin menestyksellä hintansa
ja todennäköisyytensä

mitä tahdon, missä, milloin
sanoilla

teot ovat rikki

eivät toimi
tankissa on reikä
polttoaine kuluu tankkaamiseen

sanoilla sanoitan tuskaa sanoiksi
sanoilla tuskaa palasiksi
sanoina lauseiksi
unelmiksi

sitten-jos-ja-kun-unelmiksi

teot ovat rikki

vanki oman vankilani
tuskasta tunteella sanoiksi lauseiksi
sepitän haaveita vankikarkureiksi

sanoja sanoille sanoiksi
perään laitan
sanoina sanoille sanottaviksi
koska

teot ovat rikki

Hulluissa huoneissa

Hulluissa huoneissa
asuukin ihmisiä
joskin suurennuslasilla suunnattomia
erikoisen tavallisia, tavallisen epäkelpoja
elottomia mutta hiljaisia
herätessään hervottomia

hulluudella ei ole rajoja
sille asetetaan ne

ihmisen mieli
opetellaan lokeroilla
rajatuksi käsitteillä
kahlittuna
vahtikoirilla valtavilla valvottuina
sanoilla säännöillä suljettuina
lukoilla, koodeilla
nuotteihin maalattuna
ahdettuna urheiluhalleihin
virastojen vuoronumeroihin
murskattuina muotteihin
käyttäytymisen kaavoihin

ihmisen mieli -
pahat paikat peitellään
sullotaan ja sanellaan
ulos päin on kullattava
ei saa, ei saa, ei saa,
                



                      e  i    sa a,


        eis aa,


                                      e i s a a, 



näyttää naamaa
väriänsä tunnustaa

sisällä saa sairastaa, hiljaa, hiljaa, hiljaa

     hiljaa,
         hiljaa,
             hiljaa

sattua ja satuttaa, kunhan eivät huomaa
ulos anna uljas vuori
painaakohan paljon kannatella
muskeleiltaan mieli luja,   munankuori
kestää kestää kehuskella
näyttää nätiltä näiverrellä
ennen rakoa, reikää ensimmäistä

hulluissa huoneissa mielet
matelee murskattuina, lehahtelee
lentoon lepakon lailla
valoisassa vaikeassa vaikertaen, vauhtia
liikaa valkoisille huoneille
vapautetuille vaarallisista, ärsykkeistä
sääntöjen sisätilat sattuvat, lepakon
luonnolle

hulluissa huoneissa mieliä
valtavia, pienen pieniä

hulluissa huoneissa
lukittuina taakse ovien

hulluissa huoneissa
asuu mieli vailla
ymmärrystä lukoista mielen
ymmärtäen vain lukon kielen


-------------------------------------------------
hmm...en tiedä oikein itsekään. Neljästä pätkästä
yhdeksi. En tykkää kirjoittaa liian pitkiä; laatu kärsii, focus.
Pitäisi jaksaa vaihdella tempoa tai tyyliä. Tämä menee
hieman monotoniseksi paasaukseksi, mutta aihe kuluttaa...
ja pakottaa...
löysin muistiinpanoja neljästä eri paikasta; kaikissa mainittiin
"hulluissa huoneissa...."

Saapui sinkitty syksy

Laimennettuna lämmössään
vaan virkeänä
sinkittynä säteissään
syksyn on auringon
kultainen kajo

ohuen ohut rapean kireä ilma
kuin jännittyneenä, valmistautuen jo
päiviin painaviin raskaan raastaviin
talvea pohjustaviin

uikuttavin sanoin
huikkasi kesä jäähtyväisensä
varkain, jotten ehtinyt kiinni saada ennen
lähtöään, kaiholla vastaan silti perään
tuothan vielä takaisin
mulle elämän



------------------------------------------------------
Okei, mielenkiintoista. Ensimmäinen näin päin; englannista
suomeksi. Tämäkin vaatii harjoittelua näköjään. Outo tunne,
kun tuntuu, ettei osaa suomea....sanat hukassa.

Toisaalta kovin pirtsakkaa, koska runo muuttui taas eikä tarvitse
kysellä runoilijalta kelpaako käännös, kun ei löytynyt sanoja...
Tälle runoilijakääntäjälle kelpaa; rima pidetään matalalla.

Ps. jätin tahalteen tuon "ohuen ohut rapean kireä ilma" säkeen
hieman rugged(?!?!) rosoiseksi ja olevinaan kireäksi mitä rivi kuvaa.
Olisi kiva kuulla kommentti toimiiko vai viekö muuten  niin kauniisti
soljuvan lennon (niin varmaan.....)

Päivitys tuotantoon mahdollisesti vaikuttavista ja jo vaikuttaneista tekijöistä ... tuotantoon :D

Kesällä sattui kummallinen yhteensattuma jonka johdosta tunsin olevani velvoitettu kääntämään erään runoni (Hullujen huone) englanniksi, joka edelleen johti siihen, että aloin päähän pistosta - käännöksen onnistuttua mielestäni kohtuullisesti - ajattelemaan internationalisesti tunnetun runoilijan virkaa etenkin Suomen valloituksen ollessa hidasta kärsimättömälle taiteilijalle.

Olen jonkin verran nuoruudessa kirjoittanut sontaa englanniksi, mutta käännösten lomassa alkoi yhtäkkiä aavistuksen kesän ja syksyn takkuillut runosuoni sykkiä englanniksi jopa siinä määrin, että hyväksyn osan tuotoksista omikseni.

Tämä taasen aiheutti sen, että suomisuoni meni tukkoon. Tästä ajattelin kuitenkin edelleen rohkaistua ja alkaa kääntämään tuotantoa takaisin suomeksi - itse asiassa kääntäessä  huomasin tekeväni pieniä muutoksia ja lisäyksiä runoihin, jotka tuntuivat ajoittain parannuksilta.

Joka tapauksessa...kirjoitan nyt englanniksi, mutta varmana vielä suomeksikin ja niin kauan kun joku lukemassa käy, käännän suomeksi minkä pystyn (edelleen uskon sen olevan vain hyvää harjoitusta, tarkoituksena olisi ihan kehittyä)

Joku ehkä huomannutkin linkin Poems On Misty Haze Bridge sivulle. Jos englanti taittuu ja sillä tykkää lukea, niin sieltä löytyy suurin piirtein tuoreimmat. Tosin kääntelen sinne vielä näitä suomenkielisiä. Varsinainen alusta on AllPoetry (rekisteröitymisen päässä, mutta ilmainen, jos englanniksi kirjoittaa tai ajattelee osaavansa tai haluaa treenata niin on oman kokemuksen mukaan varteenotettava paikka kirjoittaa ja saada paljon palautetta (kirjoittajia taisivat mainostaa olevan puoli miljoonaa, suomalaiseen en ole vielä törmännyt)), jonne eniten kirjoittelen, mutta suuri osa siitä on ihan treeniä eikä varmaankaan tule mihinkään blogiin millään kielellä ellei joku maksa niistä meidän taloremonttia vastaavaa summaa...

Eli pientä taukoa voi tulla, mutta lopulta pitäisi sitten tulla entistä tiiviimmin päivityksiä

Samalla kiitokset kaikille kommenteista ja plussista ja ihan vaan siitä, että käytte lukemassa. Toivottavasti luettava kelpaa riittävän taajaan ja paranee koko ajan - ajattelin tämän harrastuksen ottaa ihan tosissani.

Rääkäisyllä sidottuna sinuun

Ensimmäisellä rääkäisyllä
suljit sydämeni
omaksesi

piilotit pikkuruisilla
sormilla
omaasi

tajuamatta teit sen
saman tien
unohtaen

siellä sykkivät
yhdessä unohtuneena
kaiken tavoittamattomissa
toisistaan muistuttaen

tästä ikuisuuteen
irrottamattomina


----------------------------

Tämä on omistettu ystäväni, veljeni, iltatähdelle.
Toisaalta mielessä pyöri melko vinhaan oma esikoiseni, jo "puoliaikuinen" pian kymmenvuotias,  jonka rääkäisyä joutui odottamaan pelottavan pitkään.

Nainen

Nainen
jumalten jälkiruokaa
taivas jää toiseksi
enkelien unelmatkin
hiukset, huulet, sormet niin hentoiset
reidet reilut joilla käteni kulkea, rinnat
varpaat
silmien säihkyvä syvyys
upoten unohtua
säteilee kuutamon pilvien varjoon
hän puhuu
huulet
kuuntelen, mutten kuule
nauraa,  hymy, kihelmöivä kikatus
hymyilen vaan tiedä en mille
noituva nauru
valloittava
mahtavan ohut
pehmeys ja kissamaisuus
huulet

kuiskaus
koskettaessani häntä
kuolen ja  katoan

Syksyn väripaletti

Lehtien väripaletti
vailla vertaa vaihtoehdoiltaan

hivelee, houkuttelee luomaan
värit on luotu
   esille tuotu
kangaskin telineessä
kuvia välähtelee silmien
edestä

omani
sivellin, hukassa
umpinaisessa unohduksessa
väkivaltaisessa väsymyksessä




----------------------------

Ps. En muuten malaa, vaikka monesti tehnyt mieli yrittää, mutta jos ei lukioon mennessä oppinut tikku-ukkoa  parempaa pirtämään, niin ehkä parmpi jättää haaveeksi. Vaimo maalaa puolestani - kylläkin ihan omiaan.

Musta mieli murhaamassa minua

Vanki
pääni sisällä pääni
sydän suljettu
ahtojäillä

vastaanottavainen?

kymmenellä keihäällä
lävistettynä
murhaavan
piikikäs ihmiseksi

auringon syksyinen valo
ei
lämmitä
se kiusaa
tuulettomassa tilassa
kuin taskulampulla päin näköä
on sen valo

ai, väärällä jalalla?

väärällä keholla
on asiaintilan aliarviointia

väärässä elämässä

olisiko siinä?

vihalla ei ole rajoja
kääntyessään sisään
syvälle
ahdistettuna hiljaisuuteen

ohikulkijan huoleton hymy
viiltää pahemmin
kuin ranteet auki
katkeruus kaivaa kolonsa
kaikkialle ja
laajentaa mielesi
maailmankaikkeuksiin
makealla myrkyllä

joku toinen päivä

antakaa
pikemmin elämä

tai kuolema

Haava viilletty vuosiin

Viilsi syvään
kuoreesi kerran
kivuliaaksi vuosien verran
kituliaasti kasvoit
sitäkään
paikaten haavojas

viilsi pitkään
tarkasti
huolella terävällä terällä
pojankoltiaisetko
ajattelematta
tarkoitusta vailla

viilsin itsekin
vailla tarkkuutta tarkoitusta
viilsin itseeni
kivuliaasti
kerran
holtitta huolella
syvälle sinne tänne

paikkasit
kaarnalla kovetit
laitoit merkin haavalle pääksi
neljä kasvatit
isoa komeaa oksaa
jatkaen elämää kivun päästä
kasvoit monella oksallas
kadun kauneimmaksi
koivuksi perin juurin juhlavaksi

haavan näen miehen
mittaan asti 
kasvoit yli
mutta tunnet vielä
kivun kantamasi

minä
itse vastullinen
kaikesta kärsitystä
aikojen aamuun asti
ikuisessa yössä

viilsin kerran
sinne tänne
vaan huolella hitaasti
ruosteisella
rispaantuneella terällä
syvälle sielun ensimmäisestä
ompeleesta
viimeistä vaille

ommellen umpeen
korjata koetan
nuollen haavaani
vuosien perästä märkivää
murheen

haavani tunnen
miehen mittaan asti
kasvanko yli koskaan
kivuista kauniimmaksi
vaikeuksista vahvemmaksi

Katson komeuttasi oksillasi
haavaasikin
poskelta helmen 
poimin sen
hiemanko mahlan
makuisen

Viileämpää valoa

Kuulaana käy
täyskuuni ilta

virtaa vuolaana
välistä viiman
ja tuiverruksen
tuuli

hätäinen häivähdys
hävittää kesän
jäljiltä lämmön

puut laskevat
lehtensä
allensa

kolkko kylmä kohta
päiväkin musta

kuu muistona
varastoi valoa

Madhouse

In madhouse
walls covered with ears
corridors like hollow wide-open mouths
in silence

the mad are nameless
nurses unpersons

rules for regulations
for feeble
incalculable
written in directories
notebooks
buried in embrace
of omerta

all of glass 
infiltrates secrets
as walls intently listen
here and there, eyes

all monitored
screened

the mad build themselves
out of their environment
cramming ones words
deep into mind
to brew
from words     
to thoughts          
to actions

David, this is for you to try to capture what I tried to capture from my finish attempt to capture of the dark side of madhouse.

Helvetin sävyjä

Kuinka harmaalla onkaan sävyjä
        pilvillä muotoja
    elämällä tuntoja

kuinka taivas on




kiinni helvetissä

niin ovat sidotut joskus
yhdellä sanalla
     teolla
          tapahtumaan

laskea en saata värejä
sävyjä taivaan


helvetti ei pala
se on musta

niin synkkä että
syleillessään syvyyksiinsä
siellä alkaa kuvitella mustia
nähdäkseen

***

elämän laulu on
kaikkia sävyjä, musiikin
genrejä
vaikka pitäisin vain
kahdesta
digitalisaatio
tuo soiton kaikkialle
24/7
joskus tahtoisin vain

o l l a

Valon niellyt päivä

Silmälaput
silmille laitan
jään tähän 
sulkeudun 
sänkyyni makaamaan jään 
antaudun 
reliikiksi elävän 

voimat suuret 
siirtää vaikka vuoria 
omani ei edes luomia 
kiinni 
taikka auki 
numeroiden juostua kelloa 
maaliin asti 
kuka ja missä 
edes sulki luomet 
pimeään tuijottamasta 

kadehdin päivää 
niiltä joilla se on 
kiroten yötä 
jossa hapuillen hamuan 
elämää omaani 
pimeässä päivässä 
joka on niellyt valon
keskikesän yöstä

Hieman epävarmaa ehkä kohta sitten

Epävarmuus

levotonna leijan lailla
tahdossa tuulen
ilman omaa lukua

tehtävätön kiire kaataa syliinsä
kutistaa levollisen ajan
kaaoksessa katsastan
katoavaa kohdetta
ilman määrää ilman mittaa
vihjettä vailla

milloin mennään
mistä tullaan
ilmassa on paljon kellumista

otamme yhteyttä

                       lähdetään kohta

               odottakaa vielä

     sitten kun
                               ja myöhemmin

ensi kerralla ja ehkä

milloin on kohta
   koska  kerta ensi
mihin aika lensi
     epä     varmuudessa
onnettomassa odotuksessa

ilmapallona
   taivaan tuulissa
      puhkean pian

                         pian?

         milloin
          missä
          miten
tiedän kyllä miksi

Huolesta haaksirikolla

Kädet puristavat pyöräntangon kahvoista
kuin köyden viimeisestä punoksesta
jalat tärisevät
kasvot helisevät kuin halpa lasi
iskä!!
kädet kohoavat vavisten pyytämään syliin
kämmenet punaisilla pisteillä puristamisesta

en luovuta vaan tyrkkään ja pakotan
"ison" pyörän vauhtiin
lupaan
vannon
tuen, juoksen, pidän, nappaan, saan sinut kiinni
pelastan
vannon varmasti

vaappuen varovasti
pelokkaasti silmät suurina, suu auki oona
karkaa vauhdin voittaessa isän juoksun
kierroksen
   toisen
      kolmannen

kiertää pihaa

silmistä pelko tippuu vauhdissa viehtymykseksi
osaaminen vapinasta vauhdiksi
rajoja osaamisen kolistellen
huulet oosta uuksi
ininästä hervottomaksi hekotukseksi

itse pakotin, manasin, lapsen hyväksi
uhkasin, lahjoin, pukkasin käyntiin
nyt syrjällään sydän
lyöntejä välistä jätän
huutelen hekottavalle heiveröiselle
    varovasti
         älä kaadu (eihän kukaan tarkoituksella)
             ei niin kovaa

tässäkö se vanhemmuus nyt on maaliin asti
saatetaan matkaan
ja pelätään kädet silmillä
huolesta sydän haaksirikolla
     suotta
          ei kaatunut
kaatui seuraavana päivänä kun huoleni olivat muualla

Myydään/vaihdetaan: Pää

Sisältää aivot, käytössä rasittuneet, mutta toimiessaan terävät, lukuisia muistikasetteja, -kampoja, kova- ja erillislevyjä vuodesta 1978. You name it we've got it. Muistin suhteen valitettavasti hieman anti-Bond, joten unohda se stirred - these are shaken. Tapahtui muutamia pieniä sekoamisia. Life is life. Ovat olleet liialla käytöllä, aivot, liikaa päällekkäisiä prosesseja liian pienellä kapasiteetilla, ylikuumenemisia tapahtunut useita (satoja). Sulaneet, jumiutuneet, menneet solmuun, mistä minä mitään tekniikasta tiedän - kunhan kokeilin miten pelittää, ei pelittäneet - halusin vain ajatella, iki oma zahirini. Luovutan. Toivotaan hyvää kotia, jos tuosta vielä kätevä nörtti saisi toimivan. Pellit on ihan ok kunnossa. Hiukset ovat alkaneet siirtyä vääriin paikkoihin. Vaihdossa tavallinen ajatukseton pää, yksinkertainenkin käy, ehkä jopa parempi. Hinnasta voidaan tinkiä, paljon.

Etanan armoa

Ole armollinen
itelles
sano etana
aloitellessaan liu'untaa
katolle seitsenkerroksisen
pitkin ränniä

Hullujen huone

Hullujen huoneessa
seinillä on korvat
käytävät ammottavia suita
hiljaisuudessa

hulluilla ei ole nimiä
eikä hoitajilla
persoonaa

sääntöjä säännöiksi
köykäisille
arvaamattomille
kirjoitettuna kansiin
vihkosiin
ja leväten
syleilyssä omertan

kaikki lasi läpäisee
salaisuuksia
seinien kuunnellessa tarkkaan
silmiä siellä täällä

kaikki seurannassa
seulonnassa

hullut tekevät
ympäristöstä itsensä
sulloen sanansa
syvälle mieleen
     muhimaan
        sanoista
             ajatuksiksi
                  teoiksi

Tuttuahuttua

Pilviutua, huttua
hattaraa
ajatusteni päivät
hattaraa
tuulen tahdossa
ajelehtien, heiluen
heijuen
ankkuria pyytäisin
elämäni päivät
utua, huttua
siihen köyttä sitoa
vyöttää utua
ankkuri pitää ja
pysyy,
köysi ei
hutuista uttua
päässäni
karkaavat lopulta
vailla hattaran haiventa
ne omistan

Elämä

Niin monta vuotta
niin tuhannen tuhatta päivää
niin vähän sanoja
niin paljon turhia
montako todellista tekoa
niin vähän joilla oli mainittavaa merkitystä
niin monta muistoa
pienen pientä pikkuruista
hämärässä häilyväistä
suruja ja tuskia, suurempia taakkoina
kuin kuorma-auton lavalta kaadettuna
niin vähän iloja
vaan silti suuren suuria
hehtaarien kokoisia hetkiä
muutamia unelmallisen unohtumattomia
onko onni niissä

Valmis

Metrilti multaa
puisen laatikon
päälle löivät
joko on valmis
entäs jälkeen jotka jäivät

ei jäänyt kesken
mitään
imuri ja viinilasitkin
testamentattiin
vaan jäikö kellekään
sanottavaa
kuultavaa

laski jokaisen ruuvin
naulan laastin
tarkaten teki 
mitaten alla suurennuslasin
kaiken varta vasin
tuli talo
ja vannoen valmis
miksi ja mitä varten
oliko valmis

kului  vuoskymmenet
asteli ja katseli
lattiaa seiniä naputteli
purkuun menee
sanoi mestari
laitettiin tasalle maan
siivottiin hienosti
tuli valmis

miltä se näyttää
linnun siivin taivaalta
silmin
maasta mustan muurahaisen
aamun valosta illan hämärästä
kokeile kiikareilla
kaukoputkellakin kaukaa varmaan
huomaa valmiin
laitas putki toisia päin
valmis?

Rakastan V

Hymy, nauru
helmiä tummalla sametilla
ääni kuin pehmeä kosketus
elämää enemmän
hellempi kuin unohdus
silmät syleilee sisintäni

pehmeys
jota pitkin kuljettaa sormiani
lähellä
janoten lähemmäs
kunnes olemme yksi sana

kosketat
vapisee vartaloni varoen varoittamatta
saa sydämeni sykkimään suoniini
hehkuvaa huumaa
rakkauden polttamaa kuumaa

saanhan unohtua syliisi?

paratiisi
paikka, jota en voi omistaa
vaalia vain varoen

tulet
ja kadotan sanat
sinua varten sävelletyt

olet
ja todellisuus tukehtuu typeryyteensä

lähdet
haihdun huolettomaan huumaan
hymysi muistoon katoan

Matka on aina tie

Olen sen aina niin mieltänyt. Elämä on matka ja jokainen risteys valinta. Minä olen matkalla ja tieni määränpää risteysten arvoituksellinen sekamelska. Ei ole tietä, jolle käännytään kurkkaamaan, mitä siellä olisi, vain palatakseen takaisin etsimään jotain parempaa. Elämän tienristeyksessä saa olla tarkkana, koska kaikki tiet ovat yksisuuntaisia, peruuttamattomia. Jokaiselle tielle voi heittäytyä tai harkita, mutta tulos on aina sama: peruuttamaton. Tiellä ei ole varmoja ohjeita tai sääntöjä vaan ne luodaan kulkiessa - jokainen omansa. Tämä on minun matkani, minun tieni. Toista ei ole eikä tule, mutta millä tai miten sen kuljen on valittavissa. Jos elämäni on matka ja tie, kuljen sen mieluiten autolla tai kävellen - pyöräily on raskasta ja vesi märkää vauhdissa. Olen kolunnut raskaimpia reittejä omista valinnoista lähtöisin ja autoni on kolhuinen romu. Elämän kilometrit määrittyvät toisella tapaa, niitä rasittavat kokemukset. Vanha rottelo voi olla hyvä ja turvallinen siinä missä uusin luksus karkaa usein  kuskinsa käsistä. Autoni on tehty ruosteesta ja lommoista. Öljytkin vaihdettu juuri niin kauan aikaa sitten , etten edes muista. Lisäksi öljytikun mukaan öljy on vähissä, mutta kuka sellaisista. Vararenkastakaan ei ole - vanne on ajettu johonkin kiveen vuosia sitten. Kaasussa riittää vielä varaa, mutta en tiedä pysyvätkö renkaat mukana, jos otan liian lujat kyydit. Penkki on mukava - ainakin kuskin paikalla. Ja silti sinä uskalsit hypätä kyytiin. Nähdään sitten minne asti päästään korjaamaan autoa. Onhan meitä nyt kuitenkin kaksi.

Siniseen sukeltaen

Saippuakuplia
lyö sydämeni
syvälle sinisiin
katsoessani silmiesi
järviin Coloradon kirkasvetisiin
kuvista ihaillut niitä
kunnes silmäsi toivat
lähelle eläviksi arjen

sukeltaessani silmiisi
hentoihin säkenöiviin
lapsen unelmia vieläkin
kantaviin
sydän lyö kiivaasti
vaan hellästi
kuin hetkellä
yhteisen kliimaksin
katseen silmistä sieluihin
toistemme jakaen

silmiisi upoten
lyö sydämeni kiivaasti
ja kevyesti
kuin siivet kolibrin
kohoten kuin
painovoimaa
ei tunnettaisi
      lain
kohden korkeutta
     taivasta
sinistä Coloradon järvien
kirkkaiden vesien

Odotus

Odotus
on pitkä aika
aika on sijoiltaan
siinä

kohta
pienelle lapselle 
pitkällä automatkalla

tulen pian
juuri rakastuneelle
treffeille ajoissa saapuneelle

palvelemme mahdollisimman pian
kun todo-listalla jonottaa kymmenen
muutakin tehtävää

odotus
on lomamatka viikkojen päässä

odotus
ei kysy kärsivällisyydeltä
jaksatko sinä?
kestääkö intosi, kaipuusi
seitinohut odotuslanka

odotus
kuin sytytyslanka täältä Lappiin
kun et ole siellä
ja toisin päin


Ps. Kärsivällisyyteni petti - tämä ei ole edes valmis, mutten malttanut odottaa....työstän tämän vielä myöhemmin

Rakastan IV

koska kätesi
kun viet kädelleni
kosketat hellästi
hieman
viipyen vielä
tiedän

Kiirettä pitää tehdessä sitä

Teen ruokaa viidellä pannulla
kattiloitakin kaksi
onneksi levyjä riittää vain neljä

lapsille hoetaan 
poppaa! poppaa!
ritilät laitamme liedelle suojaksi
ettei vaan, ettei vaan

siivoan samalla
pyykkejä taitan
istuen pyörivän pomppivan
pyykärin päällä
imurin huminan
poistaa hälytin

varokaa sitä, huomatkaa tätä
täytyy muistaa
oppia, ollakin huolellisempi
muuten et sitä ja muuten et tätä
karttakepillä kertoen lapsille
ohjeita elämään

itse en jaksa
tungen padat, kattilat 
pannutkin uuniin
päänsähkökytkimen löydän
vivusta alas
off
lukkoon luomet
peitto on pehmeä 
rutistaa  niin

Runotorstain kuva

Eloton maa



Tiedän nyt ettet palaa enää, ehkä
haluaisin jo unohtaa
sisin on arka
haavoittuva elinkelvoton
maa

korkeintaan saa aikaan käppyrän männyn
kääpiön koivun
maa ei elä
ei ole millä kasvaa
mihin juurtua

olet poissa
ja minusta elämä

olo on yksinäinen kuin autio pusta
jäljellä  jäytävä tuska
synkkä kuin musta
(ja silti haaveilen susta)

olet poissa
kuin elämä karuilta mailta
ja sen aution pustan
synkän mustan
tyhjyyden tuskan
kätken alle hymyn
ilman juuria
joka on heikkoa, voimatonna
vailla elämän edellytyksiä

pilvet ovat peittäneet valon viikkoja, kauemmin
painavat alleen kaiken orastavan
käyvät ihon alle
odotan

tulta ja salamia
pilviä tummentuviksi
jotta silmieni suuren padon
suru kaataisi
ja koko kyynelsadon vapauttaisi
elämänlähteille

Öiden välissä on tila

Näen unta unesta
jossa ei tarvitse herätä
unesta joka tulee kysymällä
hereillä

autoja, ihmisiä sumeina
ilman reaktiota valuvat
näkökentässä
impressionistinen maalaus
liikkuvana
tärisevää pahoinvointia
silmäluomet kuin raskas matto
sirkusteltan kangas painavan notkea
päässäni humisee
pöly tuulessa
kehoni kankea kivi
tuuli taivuttaa puita kuin naru jousta
taivunko minäkin
sydän ilman verta
lyö hitaasti, vaihdellen

kumpaa yötä kohden
kaipaisin
   toisen tunnen
      toista pelkään

ei tarkene istua vielä
ettei kaappaa ennen aikaa uni
komennossani marssin eteen päin
muurahaisena jonossa

jaksan hitaasti, iltaan asti

jaksan
            jaksan
                        jaksan

vällyjen välissä vihdoin
huomaan jo nukkuneeni päivän

insomnia
                insomnia
                                insomnia

Rakastan III

koska kaunis
olet katsoessani
sinuun
niin kaunis
niin

kuin ylevä yöni
kuultava kuuni
tai usvainen järvi
sumuinen aamu
kuin myrskyisä meri 
aavikon alavan dyyneillä tuulessa tanssi

kuin ja kuin

ja kuin

kuin

niin lukuisaa kuin kuvitella kauneinta hetkeä
niin 
laajalti 
taajalti 
paljolti 
sankalti
kuin unelmoida osaisin vertauskuvia

kun katson sinuun
sanoitta

Rakastan II

koska sylisi on
lämmin pehmeä
turva
ja sielusi täynnä
tulta
enkä sua ilman
vierelläin tahdo saada
unta

Emo

Enemmän voisiko luonteeltaan säyseä ja säykky hän olla
Mutta lähesty lapsiaan varoittamatta uhkaan edes vihjaten
Onnistut herättämään alta hauraan pinnan petokissan saalista väijyvän

Ei päällään nähdä voi maa huolenpitoa hellempää
Muistaen ensimmäisenä aina maailmaan kantamansa
Onnistuen häivyttämään itsensä tieltä tarpeiden noiden

Emo elää marttyyriksi omien

Äiti

Tiesitkö hetken, tunsitko sen
kuulitko kohinan
minut

silloinko aloit punoa
  köyttä
valmiiksi kertoja tarvittavia
  köydeksi vetää maailmaan
silläkö vyötit umpisolmuna sinuun
perässä  pulkassa hinaten
asfaltilla sen raskaan alun
ja sille jatkon, jaksoit
asetit rajat kuin koiralle kaulaan

mistä syntyi se ankkuriköysi
senkinkö teit
ja kuinka sen osasit
joustavan kestäväksi
pitkin kapinaa pakoilin vaikeuksiin
oli valmiina tehtynä, tietenkin
miten jaksoit tehdä senkin, ja heittää
  pelastusköyden

keksin keinon kirveellä katkaisin köyden
irtosivat päät sen
toisen sännätessä vapauteen
toisen pitäen kiinni omastaan
erkanivat suunnat
juoksussa minun katosikin

hukassa köydettä kyykyssä itkin ilman suuntaa
keinon kirveellä keksin
kiveen kirjoittaen
ÄITI: onko sinulla köyttä kotiin
kyllä,  
aina

Rakastan II

koska sylisi on

lämmin pehmeä

turva

sielusi täynnä

tulta

enkä ilman sinua

vierelläin tahdo saada

unta

Elämän sähköshokkia

Maistan metallin lusikoissa
enkä voi olla koskematta maailmaan
repeydyn räiskyen

Enkelin silmät

Enkelini

suloinen enkelini
silmissäsi asuu elämän jano
suloinen saavuttamattomuus
jota kuolemaani asti tuskissani tavoittelen

hymysi häivyttää epäilyksen
elämän tuskan olevan tuhoavaa
sielussasi asuu satu pilvilinnoista
sydämesi sykkii sen ihmisille
suonissasi virtaa
hyppysellinen temperamenttia

käsissäsi, sormissasi, ranteissasi
asuu hellä hentous
huoleton huokaus
saaden perhoset lentämään pakkasellakin
ja linnut laulamaan ymmärrettävästi

Kuutamolla

Kauniimpaa kuin auringonsäteissä
kimaltelevat pisarat enkelin kasvoilla
viattomampaa kuin katse pienen lapsen
pehmeämpää kuin aamuinen usva

hellä ja hempeä
ylevä yöni
hyväile minua, ota minut
ime itseesi...unohda

kuuni kuuntele
huokaa hiljaa vastaukseksi
kauneutensa yössä kangistaa katsojansa
kyyneleetkään eivät vain kauniita
vaan totta

käy  piiloon aamun tieltä
älä kokonaan katoa
sisääni jää, suudelmiini
suloinen salaperäisyyteni
haihdun mukanasi
siinä aamuisessa usvassa

Lyhyesti

Lapio
ja luumupuu
mitä siitä
sen enempää

Pyörälle pääni hyörinkö häärin

Sanapeli
pyörii hyörii
lailla hyrrän viivoin värein
satunnaissanoja generoi
pääni
kuin lasten synttärijuhlat
suoltaa kuudesta suusta samalla kertaa
merkityksettömiä

tulevat sisältä syvältä
etsin niihin järjestystä
antaudun

Tule kantamaan minua

Seisoo aika
on huoneet tyhjät
tummentaa

ei liiku mikään
ei sisällä, ei ulkona
en kiinni saa mistään
ei tunnukaan miltään
en toivo, en tahdo, en halua
en pysty

silti alati katseeni
ovelle nostan
jotta saapua voisit

oli kello kymmenen, kolme 
tai puoli kaksi
vaikka tiedän sinun vartin yli neljä saapuvaksi

Rakastan

koska
kaunis olet niin
kun kahden
olemme
yhtä
ja
katson silmiisi

Runo

Ohikiitävä hetki
aisti, tunne
jollaista ei tule
toista
ei kellekään
ei minulle
koskaan enää
tartun välähdykseen
pusertaen aistin
tunteiden läpi
suljen silmät
unohdun itseeni
ja päästän irti
paperille

Umpikujia ja solmuja

Mietteitä mustia
tajunnan takaa
täynnä pääni

ei
ei riitä
enää itsesääli
varastot sen 
ehtyneet on
umpikujia ja solmuja
tyhjyyden turhaumia
sanatonta tuskaa
hiljaista hiipumista
kohden kuolemaa
kalseampaa kosketusta
elämän ilman iloja

nauran vain
itsekseni
itken
kyynelittä
unissani
unelmissani
etsin itseäni
suunnistan surussani