Märkä asfaltti imee itseensä
yltäkylläisesti, ylettömästi
kuin peittelemättömän nälkäinen vauva
imemässä rintaa
täydellisen keskittyneenä
silmät suljettuna näkemästä
tavoitellen tahtoa taivuttaa
valoa alistumaan
loppumaan
olemasta ollenkaan
kuinka on monta kilometriä
valoa vienyt
kuinkahan miljoonaa ziljoonaa sädettä
hukattu suotta
turhaan, tyhjään
ja lopulta kerran
silmät selällään ihmetyksestä
kiiluen tuijottaen
sukellus pilviin ikkunasta lentokoneen
pumpulia, höyhen hajamielisessä tuulessa
kuin hentoinen kuiskaus
keskeltä painajaisen
"olet turvassa ain"
kelluvassa keitaassa
hattarasipsejä
laskuvarjoilla, hidastettuna filminä
levollisuudessa
ensimmäisestä ikinä, silmäyksestä,
tähän asti päivään
vuodesta toiseen
toistuvana sanani:
olet täällä, vihdoin
tervetulleena, ihmeenä
päivän, hurmaavampana kuin koskaan
taas ja kerran ikuisesti
saattueena kuninkaallisten
hienovaraisen arvokkaana
hiljalleen liukuen kevyesti
ihailtavaksi aplodein
höyhenenä hiljalleen
taivaalta tippuen
kuin enkelin sylinä
autuaasti avoinna
lumihiutale ripselläsi
valaisee katseesi
säihkyen päivääni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti